Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Ravintolapäivä kääntää kaupankäynnin logiikan onnistuneesti päälaelleen

Kaupankäynti ei ole vain taloudellista vaihdantaa vaan myös tärkeä elementti sosiaalisissa kanssakäymisessä.
Ihmiset jonottivat Kallion Herkut -myyntipöydälle  vuoden 2011 elokuun Ravintolapäivässä Karhupuistossa Helsingissä. Kuva Tuomas Sarparanta

Tutkijat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta ja Stockholm Business Schoolista selvittivät kaupankäynnin logiikkaa, kun se ei keskity tuotteiden jakeluun ja voiton tavoitteluun. Ravintolapäivä kotimaisena ilmiönä tarjosi tähän erinomaisen mahdollisuuden.

Tutkimuksessa selvisi, että taloudellinen vaihdanta on syvälle juurrutettu länsimaiseen ajatusmaailmaan ja perinteisen voiton tavoittelun lisäksi näitä ajatusmalleja voidaan käyttää myös moneen muuhun tarkoitukseen. Ravintolapäivässä nämä kääntyvät yhteisöllisyyden ja itseilmaisun välineiksi.

‒ On erittäin mielenkiintoista, että juuri kaupankäynnin logiikkaa käytetään itseilmaisun ja yhteisöllisyyden luomiseen, sanoo Antti Sihvonen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija.

Samalla tutkijat havaitsivat, että Ravintolapäivän karnevaalimainen tunnelma on keskeisessä roolissa uusien mahdollisuuksien näkemiselle ja kokemiselle. Se auttaa hetkellisesti näkemään urbaaneja tiloja, yhteisöllisyyttä ja vaihdantaa uusilla tavoilla. Tapahtumana Ravintolapäivä onkin siis eräänlainen optimistinen ja positiivinen protesti, jonka vaikutukset näkyvät nykyään selvästi Helsingin katukuvassa.

‒ Suomalaisessa arjessa Ravintolapäivä on hyvä esimerkki yhteisöllisestä luovuudesta ja kollektiivisesta halusta luoda muutosta, joka positiivisessa hengessä kyseenalaistaa normaaleja käytäntöjä, toteaa Joel Hietanen, Tukholman yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija.

Tutkimus julkaistiin vastikään markkinoinnin tutkimuksen huippujulkaisussa Journal of Retailingissa ja se perustuu kolmen vuoden intensiiviseen osallistuvaa tutkimukseen.

Tutkimuksen tekoon osallistuivat Aalto-yliopistosta Antti Sihvonen, Sammy Toyoki, John Schouten ja Pekka Mattila sekä Tukholman yliopistosta mukana projektissa oli Joel Hietanen.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹
Tutkija Antti Sihvonen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
puh. 040 353 8350
antti.sihvonen@aalto.fi

Tutkija Joel Hietanen
Tukholman yliopiston kauppakorkeakoulu
puh. +46 72-318 38 70
johi@sbs.su.se

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.