Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

PwC ja Kauppakorkeakoulu tiivistävät yhteistyötään

PwC on Kauppakorkeakoulun pitkäaikainen kumppani. Nyt solmittu Premium Partneruus laajentaa yhteistyötä entisestään.

PwC on yksi niistä yrityksistä, joka on ollut mukana Kauppakorkeakoulun partneriohjelmassa aina sen perustamisesta, vuodesta 2001, lähtien. Alussa yhteistyö oli pitkälti rekrytointipainotteista, mutta vuosien kuluessa se on laajentunut kattamaan myös muita osa-alueita.

Nyt solmittu Premium Partneruus nostaa kumppanuuden kokonaan uudelle tasolle, kun mukaan tulee yhteistyöelementtejä niin opetuksen kuin tutkimuksenkin puolelta.

‒ Odotamme innolla pitkäaikaisen yhteistyökumppanuuden tiivistämisen mukanaan tuomia uusia mahdollisuuksia. Entistä tiiviimmän yhteistyön tavoitteena on integroida PwC yhä syvemmin osaksi Aalto-yliopiston opiskelijoiden arkea, ja myös saada opiskelijoilta uutta tuoretta näkemystä liiketoimintamme kehittämiseen, sanoo toimitusjohtaja Mikko Nieminen.

Ensi syksynä PwC tulee osallistumaan aktiivisesti esimerkiksi opetukseen tarjoamalla laaja-alaisen yritys-casen neljän maisteriohjelman yhteiselle CapStone-kurssille. Jokavuotinen Kauppakorkeakoulun ja PwC:n yhteinen Capital Markets Seminar yritysten talousjohdolle on vuorossa jälleen syyskuussa. Lisäksi PwC tulee tarjoamaan työnantajan näkemyksen opiskelijoiden työnhakukoulutuksissa. Myös opiskelijaprojektin käynnistäminen on suunnitelmissa.

‒ PwC on meille tärkeä yhteistyökumppani jo vuosien takaa. On hienoa että kumppanuus saa uusia sävyjä ja syvenee entisestään, toteaa Jonna Söderholm Kauppakorkeakoulun Ulkoisista suhteista.

Partneriohjelman kautta yritykset pääsevät tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä Kauppakorkeakoulun kanssa monella eri osa-alueella. Työnantajamielikuvan kehittäminen, opetukseen osallistuminen, tutkimusyhteistyö esimerkiksi opiskelijaprojektien yhteydessä sekä vierailuluennoitsijana toimiminen ovat kaikki esimerkkejä mahdollisista yhteistyön tavoista. Tällä hetkellä ohjelman piirissä on 13 yritystä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

tuomas.nuotio@fi.pwc.com

jonna.soderholm@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.