鶹ý

Uutiset

Professori Ville Pulkille kansainvälisen äänitekniikan järjestön palkinto

Silver Medal Award -palkinto annetaan tunnustuksena merkittävästä työstä yhteisön eteen.

Professori Ville Pulkki on saanut Audio Engineering Societyn (AES) myöntämän hopeamitalin. Silver Medal Award -palkinto annetaan tunnustuksena merkittävästä työstä yhteisön eteen. Palkintoja jaetaan keskimäärin yksi vuodessa, ja mitali on järjestön palkinnoista toiseksi ylin arvoltaan. Suomalainen saa mitalin toista kertaa.

”Palkinnon saaminen on minulle tärkeä asia. On hienoa saada tunnustus omalta yhteisöltä. Olen toiminut pitkään AESissa. Olen muun muassa julkaissut paljon järjestön tieteellisessä lehdessä, jonka kaikista noin 2000 artikkelista kaksi kirjoittamaani artikkelia on kymmenen eniten viitatuimman joukossa”, professori Ville Pulkki sanoo. Palkinto luovutetaan hänelle järjestön kokouksessa lokakuussa New Yorkissa.

Audio Engineering Societyssa on noin 13 000 jäsentä, joista puolet on käytännön miksaajia, masteroijia ja äänitarkkailijoita. Toinen puoli on äänitekniikan kehittäjiä, opettajia, tekniikan ja käytännön opiskelijoita, sekä eri tavalla erikoistuneita ammattilaisia, kuten audiorestauroijia ja rikospaikkatutkijoita. AES julkaisee tieteellistä lehteä (JAES), sekä järjestää noin 4–8 konferenssia vuodessa.

Professori Ville Pulkki tutkii tilaäänentoistoa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa. Hän opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa (TKK) teknillisen fysiikan koulutusohjelmassa vuosina 1989 - 1994, Sibelius-Akatemiassa Musiikkikasvatuksen osastolla 1995 - 1998, sekä väitteli tohtoriksi TKK:sta vuonna 2001. Hänet valittiin akustiikan professoriksi (Assistant Professor) vuonna 2012, ja hänet vakinaistettiin vuonna 2015. Vuonna 2014 Ville Pulkki sai Samuel L. Warner -muistomitalin elokuvien äänitekniikan edistämiseksi tehdystä työstä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:
Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Sami Lauronen, Axel Hedman, Eero Virmavirta, Olli Latvakoski, Elina Heikkila.jpg
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt

Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomityötä.