Professori Peter Lundille tunnustus Kiinasta
Professori Peter Lundille on myönnetty Jiangsu International Science and Technology Cooperation Award 22. tammikuuta 2021. Tunnustus myönnettiin hänen panoksestaan tutkimusyhteistyöstä Kiinan ja Jiangsun provinssin kanssa uusiutuvien energialähteiden alueella. ۳ٱٲö on johtanut merkitseviin tuloksiin aurinkoenergian, polttokennojen, energian varastoinnin ja energiajärjestelmien kehittämisessä. Hän on vuodesta 2013 ollut myös aktiivisesti kehittämässä yhteistyötä Kiinan ja Euroopan Unionin välillä.
Jiangsun provinssi on tunnettu muun muassa puhtaan energian ja tekoälyn tutkimuksesta. Se tulee olemaan keskeisessä roolissa Kiinan tulevassa energiamuutoksessa, jonka tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus vuonna 2060.
Peter Lund on kunniaprofessori Nanjingin, Jiangsun provinssin pääkaupungin, yliopistossa (Southeast University).
”Kiina on yksi maailman johtavia maita puhtaan energian alueella. Lisäksi se on aloittamassa suurta harppausta päästöjen leikkaamisessa. Alan tutkijalle siis mitä kiinnostavin tapaus”, Peter Lund sanoo.
Lue lisää uutisia
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta
Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Luonnonvarojen kestävä käyttö -sivuaineesta saatu palaute on ollut rohkaisevaa
Sivuaineessa edistetään ”yhtenä rintamana” kestävyysteemaa koko Aallossa.
Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026
Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.