Professori Kristiina Mäkelä opetuksesta ja oppimisesta vastaavaksi varadekaaniksi
Hänen kautensa alkaa 1.8.2016 ja päättyy 31.7.2019.
Professori Kristiina Mäkelä on nimitetty Kauppakorkeakoulun opetuksesta ja oppimisesta vastaavaksi varadekaaniksi.
Kristiina Mäkelä toimii Kauppakorkeakoulussa kansainvälisen liiketoiminnan professorina sekä johtamisen laitoksen varajohtajana. Hänen tutkimuksensa keskittyy ihmisiin liittyviin kysymyksiin monikansallisissa yhtiöissä, kuten henkilöstöhallintoon, tietoon ja henkilöiden väliseen vuorovaikutukseen.
─ Opetus on Kauppakorkeakoulun tärkein tehtävä, ja olen kiitollinen mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan ja viemään siihen liittyviä asioita eteenpäin. Seppo Ikäheimo on tehnyt loistavaa työtä ja siitä on hyvä jatkaa, Kristiina Mäkelä sanoo.
Lue lisää uutisia
CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi on nimitetty Fulbright Suomi -säätiön hallitukseen
Fulbright-ohjelmat ja -stipendit ovat erittäin arvostettuja Yhdysvalloissa.
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!
Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!