鶹ý

Uutiset

Professori Jarek Kurnitski uuden ilmastopaneelin jäseneksi

Valtioneuvosto on asettanut kaudelle 2024-2027 uuden ilmastopaneelin, jonka jäseneksi nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.
Jarek Kurnitski
Professori jarek Kurnitski

Ilmastopaneeli antaa lausuntoja ja tuottaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi. Paneeli on riippumaton asiantuntijaelin, jonka asema on määritelty ilmastolaissa. Sen tehtävänä on tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa sekä tunnistaa tietotarpeita ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta. Tietoa käytetään ilmastopolitiikan suunnittelussa, toimeenpanossa, seurannassa sekä päätöksenteon tukena.

”Energian tehokas käyttö rakennuksissa ja muualla on yksin keskeinen ratkaisu päästöjen leikkaamiseen. Käyttämätön energia on tunnetusti parasta energiaa, ja tehokkuus ensin -periaate auttaa yleisesti pitämään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavat investoinnit kohtuullisina”, sanoo professori Jarek Kurnitski rakennustekniikan laitokselta.

”On tärkeää, että Suomi täyttää ilmastotavoitteensa ja etenee määrätietoisesti kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Näin Suomi pystyy lunastamaan siirtymään liittyvät mahdollisuudet. Ilmastopaneelin tehtävänä on tuoda tähän prosessiin tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteon tueksi”, toteaa paneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä.

Ilmastopaneeli toimii yhteistyössä muiden tiedepaneelien kanssa. Ilmastopaneelin lisäksi luontopaneeli on lakisääteinen tiedepaneeli. Muita tiedepaneeleita ovat kestävyyspaneeli sekä metsäbiotalouden paneeli. Lisäksi tänä syksynä aloitti ilmastolain mukainen saamelainen ilmastoneuvosto, jossa on sekä tutkijoita että perinteisen tiedon haltijoita.

Ympäristöministeriö on teettänyt ilmastopaneelista arvioinnin, joka julkaistaan joulukuussa.

Ilmastopaneelin kokoonpano 1.1.2024-31.12.2027:

  • Puheenjohtaja Jyri Seppälä, professori
  • Paula Kivimaa, tutkimusprofessori, Suomen ympäristökeskus
  • Antti Arasto, tutkimusjohtaja, VTT
  • Hannele Korhonen, tutkimusprofessori, toimialajohtaja, Ilmatieteen laitos
  • Lassi Ahlvik, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
  • Kati Kulovesi, professori, Itä-Suomen yliopisto
  • Raisa Mäkipää, tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskus
  • Jaana Halonen, johtava tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • Kati Koponen, erikoistutkija, Teknologian tutkimuskeskus
  • Risto Soukka, professori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Heikki Liimatainen, professori, Tampereen yliopisto
  • Jarek Kurnitski, adjunct professori, Aalto-yliopisto
  • Sampo Soimakallio, ryhmäjohtaja, johtava tutkija, Suomen ympäristökeskus
  • Anne Toppinen, varadekaani, professori, Helsingin yliopisto
  • Heikki Lehtonen, tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskus

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.