Professori Antti Räisänen espanjalaisen yliopiston kunniatohtoriksi
Professori Antti Räisäselle ja Dr. Ian McEwanille myönnettiin Carlos III University of Madrid UC3M:n kunniatohtorin arvonimi tammikuun lopussa. Kunniatohtorijuhlallisuudet olivat Antti Räisäselle todella hieno kokemus.
”Kokemus oli upeudessaan ennen kokematon: saapuminen saliin torvisoittokunnan perässä, kunniatohtorin tunnusmerkkien vastaanottaminen, puhe monisatapäiselle yleisölle, vilpittömät onnittelut lukemattomilta tutuilta ja tuntemattomilta, ja koko vierailun ajan kestänyt vieraanvaraisuus.”
Omassa 10 minuutin puheessaan Räisänen käsitteli langatonta maailmaa.
”Rehtorin vastauspuhe olikin hauskaa kuunneltavaa, koska rehtori avustajineen oli ottanut selvää maratonjuoksuharrastuksestani ja kertoi siitä verraten sitä myös tieteen tekoon. Erityisesti hän mainitsi minun kohdallani merkittävänä yli 50 tohtorin väitösohjaamisen. Hän piti tätä erinomaisena osoituksena halustani jakaa tietoa eteenpäin.”
Professori Räisänen on tuntenut UC3M:n professori Magdalena Salazarin jo yli 25 vuoden ajan ja ollut itse UC3M:ssä vierailevana professorina 6 kuukauden ajan.
”Olen esimerkiksi kirjoittanut monen muun UC3M-yliopiston tutkijan ja professorin kanssa lukuisia julkaisuja ja yhden kirjan. Olen toiminut syksystä 2013 lähtien UC3M:n organisoiman eurooppalaisen Fundamentals of Antennas -tohtorikurssin opettajana. Olen ollut myös tarkastajana useille UC3M-yliopiston väitöskirjoille”, hän kertoo.
Professori Räisänen vastaanotti kunniatohtorille kuuluvat tunnusmerkit, jotka ovat diplomi, yliopiston mitali, kultainen yliopiston sinetillä varustettu sormus oikean käden nimettömään, tohtorinhattu päähän, valkoiset hansikkaat, ja viimeiseksi espanjankielinen Cervantesin Don Quijote de la Mancha sidottuna nahkakansiin. Rituaaliin kuuli vielä kaksinkertainen rehtorin halaus (ensin vasemmalta, sitten oikealta) osoitukseksi siitä, että kunniatohtori oli nyt otettu yliopiston tiedeyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Kuvassa keskellä rehtori Juan Romo ja oikealla kunniatohtoriksi vihitty Dr. Ian McEwan.
Lue lisää uutisia
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta
Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026
Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista
Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.