Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Pohjois-Tapiolan lukiolaiset vastaanottivat Aalto-yliopiston heijastimia

Tuotantotalouden laitos ja sen henkilökunta, tunsi huolta oppilaiden turvallisuudesta ja päätti lahjoittaa heille 350 Aalto-yliopiston heijastinta

Jalkankulkijaliikenne on Pohjois-Tapiolan lukion muutettua Aalto Open Innovation Houseen kesällä 2017 vilkastunut merkittävästi Maarintiellä. Koulun naapurissa, Maarintie 8, Tuotantotalouden laitos ja sen henkilökunta, tunsi huolta oppilaiden turvallisuudesta ja päätti lahjoittaa heille 350 Aalto-yliopiston heijastinta, lisäämään heidän näkyvyyttään pimeässä ja turvaamaan oppilaita tien ylityksissä.

Sopiva hetki luovuttaa heijastimia tarjoutui, kun koulu TUAS-talon suuressa luentosalissa sai kunniavieraakseen ulkoministeri Timo Soinin keskiviikkoaamuna 29.11. Ministeri Soini puhui oppilaille radikalismista, turvallisuudesta ja nuorten syrjäytymisestä.

Tilaisuuden päätteeksi PRODEKOn puheenjohtaja Mikko Sippola esitti TUTAn tervehdyksen oppilaille toivottaen heille turvallista koulumatkaa. Hän kertoi heijastimien tutkitusti pelastavan ihmishenkiä liikenteessä ja rohkaisi lukiolaisia ottamaan heti käyttöönsä Aalto-yliopiston heille lahjoittamat heijastimet.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.