Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Perustieteiden korkeakoulun parhaat väitöskirjat ja diplomityöt vuodelta 2022 palkittu

Aalto-yliopisto palkitsee vuosittain parhaat 10 prosenttia väitöskirjoista Aallon väitöskirjapalkinnolla. Palkittuja väitöskirjoja on Perustieteiden korkeakoulussa tänä vuonna kuusi. Diplomitöitä palkittiin viisi.
Palkitut.
Väitöskirjapalkinnon saivat Hanna Halme, Joosef Valli, Antonis Matakos, Bayan Karimi ja Topi Paananen sekä Julian Weigt, joka puuttuu kuvasta. Kuva: Aino Siiteri/ Aalto-yliopisto

Perustieteiden korkeakoulussa hyväksyttiin vuonna 2022 kaikkiaan 60 väitöskirjaa. Näistä palkinnon saivat tänään kuusi.

Päätös palkinnoista tehtiin tohtorinkoulutusneuvoston esityksestä, laitosten esitysten ja väitöskirjoista annettujen lausuntojen perusteella. Palkinnon kriteereinä ovat akateeminen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo. Palkinnon suuruus on 3000 euroa.

Palkinto myönnettiin seuraaville väittelijöille:

  • Bayan Karimi:

    Teknillisen fysiikan laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Jukka Pekola

    Väitöskirjassa tarkastellaan sekä kokeellisesti että teoreettisesti kvanttitermodynamiikan ilmiöitä ja laitteita, jotka on toteutettu suprajohtavilla ja metallisilla piireillä matalissa millikelvin-lämpötiloissa. Väitöskirjassa demonstroitiin kokeellisesti erittäin herkkä lämpöilmaisin, joka saavuttaa luonnonlakien saneleman äärimmäisen kohinatason.

    Bayan Karimi työskentelee postdoc-tutkijana professori Sabrina Maniscalcon johtamassa Helsingin yliopiston HelTeQ-tutkimusryhmässä. Hän toimii myös vierailevana tutkijana Aalto-yliopistossa.

  • Antonis Matakos:

    Tietotekniikan laitos. Vastuuprofessori: dosentti Aristides Gionis

    Väitöskirja esittää sosiaalisten verkostojen malleja sosiaalisessa mediassa ilmenevien yhteiskunnallisesti haitallisten ilmiöiden luonnehtimiseen. Näiden mallien perusteella väitöskirja ehdottaa algoritmeja lieventämään näiden ilmiöiden haitallisia vaikutuksia.

    Antonis Matakos työskentelee postdoc-tutkijana Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella.

  • Topi Paananen:

    Tietotekniikan laitos. Vastuuprofessori: professori Aki Vehtari

    Väitöskirjassa esitetään uusia laskennallisia algoritmeja, joilla voidaan arvioida tilastollisten mallien käytöstä ja ennustamistarkkuutta.

    Topi Paananen työskentelee data scientistina Smartly.iolla.

  • Joosef Valli:

    Tuotantotalouden laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Henri Schildt

    Väitöskirjassa tarkastellaan rahapolitiikkaa kompleksina eli vuorovaikutussuhteita sisältävänä ryhmäpäätöksenteko-ongelmana. Väitöskirjan löydösten perusteella yksilötason kognitiivinen monipuolisuus on avainasemassa vuorovaikutussuhteiden huomioimisessa: eri alojen asiantuntijoista koostuvan monimuotoisen ryhmän sijaan tulee ryhmässä olevien yksilöiden olla moniosaajia.

    Joosef Valli työskentelee tutkijatohtorina Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella.

  • Julian Weigt:

    Matematiikan ja systeemianalyysin laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Juha Kinnunen

    Maksimaalioperaattorit ovat tärkeitä työkaluja harmoniseen analyysiin ja osittaisdifferentiaaliyhtälöihin liittyvässä teoreettisen matematiikan tutkimuksessa. Maksimaalifunktioiden säännöllisyysestimaatit ns. päätepistetilanteessa ovat olleet tiedossa yli kaksikymmentä vuotta yksiulotteisessa tilanteessa, mutta tässä työssä vastaavia tuloksia todistetaan ensimmäistä kertaa useammassa ulottuvuudessa.

    Julian Weigt työskentelee tällä hetkellä postdocina Warwickin yliopiston Institute of Mathematicsissa.

  • Hanna Halme:

    Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos. Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Lauri Parkkonen

    Väitöskirjassa kehitetään koneoppimismenetelmiä liikkeen kuvitteluun liittyvien MEG-signaalien tunnistamiseksi. Lisäksi työssä validoidaan MEG-pohjaisen aivokäyttöliittymän käytettävyys ja osoitetaan lyhytaikaisen aivokäyttöliittymäharjoittelun aiheuttamat neurofysiologiset vaikutukset terveillä koehenkilöillä.

    Hanna Halme työskentelee sairaalafyysikkona HUS Diagnostiikkakeskuksessa (Kliininen fysiologia ja isotooppiyksikkö, Jorvin sairaala).

Dippatyöpalkinnot SCI
Palkinnon saivat Henrik Lievonen, Fanni Ojala, Okko Makkonen ja Mikko Purhonen sekä Ville Vuorenmaa, joka ei ole kuvassa. Kuva: Juhani Lehtinen/ Aalto-yliopisto

¶Ù¾±±è±ô´Ç³¾¾±³Ù²âö±è²¹±ô°ì¾±²Ô²Ô´Ç³Ù

Perustieteiden korkeakoulun vuoden 2022 diplomityöpalkinnot myönnettiin 1. maaliskuuta viidelle. Palkinnon arvo on 1000 euroa.

  • DI Henrik Lievonen: Locally Checkable Labeling Problems in Rooted Trees in the Online-LOCAL Model of Computation. Valvojana professori Jukka Suomela.
  • DI Okko Makkonen: New Schemes for Secure Distributed Matrix Multiplication: Cooperative and Analog SDMM. Valvojana professori Camilla Hollanti.
  • DI Fanni Ojala: Bayesian Survival Analysis to Model Clearance of MRSA Colonization. Valvojana professori Pekka Marttinen.
  • DI Mikko Purhonen: Computer-Aided Analysis of MGG-stained Bone Marrow Aspiration Samples. Valvojana apulaisprofessori Juho Kannala.
  • DI Ville Vuorenmaa: Tutkimus vallankäytöstä algoritmisissa järjestelmissä. Valvojana dosentti Marko Turpeinen.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Vanha vaalea rakennus vierekkäin modernin beigen toimistotalon ja ruosteenruskean veistoksen kanssa
Nimitykset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:
Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.