Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Pelialan opinnäytekilpailun 2015 yliopistosarjan voitto Otso Hannulalle

Voittoisa Otso Hannulan diplomityö "Game Structure in Knowledge Co-creation" käsittelee pelillisten rakenteiden roolia tiedon yhteisluomisessa.

Tietotyön yleistymisen myötä tiedon luomiseen, jalostamiseen ja jakeluun liittyvien mallien ja menetelmien merkitys on nopeasti kasvanut. Hankkeessa kehitetyn tiedonluomispelin kautta Hannula tutkii, miten pelillisyyttä voidaan hyödyntää palvelusuunnittelussa. Palkintoraati kiittää eritoten Hannulan ennakkoluulotonta pyrkimystä rakentaa siltaa yhteiskehittämisen menetelmien, peli-perustaisen oppimisen ja pelitutkimuksen välille.

­- Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna ennätysmäärä lopputöitä, ja töiden taso oli kauttaaltaan korkea. Tutkielmat edustivat huomattavan monia tieteenaloja tietojenkäsittelystä hoitotieteeseen ja markkinoinnista historiatieteeseen. Voittajatöissä arvostimme eritoten tietoista pyrkimystä lähteä laajentamaan pelitutkimuksen kenttää uusiin suuntiin, palkintoraadin puheenjohtaja dosentti Olli Sotamaa toteaa.

Pelialan vuosittaiset opinnäytepalkinnot jaettiin nyt kolmannen kerran. Palkinnon jakavat yhteistyössä pelitutkijoiden verkosto DiGRA Finland sekä suomalaisen pelialan kattojärjestö Neogames. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 35 työtä kuudestatoista eri oppilaitoksesta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Otso Hannula
Tohtorikoulutettava
Tuotantotalouden laitos, SimLab
Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu

puh: +358 50 3160972
e-mail: otso.hannula@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.