Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Pekka Peljolle rahoitusta Suomen Akatemialta

Peljon tutkimus edistää polttoaineeksi sopivan vedyn kestävämpää tuotantoa.
Jukka Seppälä, Pekka Peljo, Kristiina Kruus
Pekka Peljo (keskellä) palkittiin viime joulukuussa vuoden tutkimusteosta. Vasemmalla tutkimuksesta vastaava varadekaani Jukka Seppälä ja oikealla dekaani Kristiina Kruus. Kuva: Kitty Norros

Kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavasta aurinkoon perustuvan kemian tutkimuksen Solar-driven chemistry -ohjelmasta myönnettiin 4,6 miljoonan euron rahoitus yhteensä kuudelle tutkimuskonsortiolle, joissa on 20 osahanketta. Tutkimushaun järjestivät Puolan, Ranskan, Saksan, Suomen ja Sveitsin kansalliset tutkimusrahoittajat. Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt 864 000 euron rahoituksen kolmelle suomalaiselle osahankkeelle. Hankkeet ovat kolmivuotisia, ja ne käynnistyvät huhtikuussa 2020

Hankkeissa keskitytään aurinkoon perustuvan kemian perustutkimukseen. Hankkeissa edistetään eri tavoin kestävää kehitystä YK:n –toimintaohjelman mukaisesti. Haku järjestettiin kaksivaiheisena ja arvioinnissa painotettiin erityisesti tutkimussuunnitelmien innovatiivisuutta.

Akatemiatutkija Pekka Peljon Aalto-yliopistossa koordinoima osahanke on mukana Photoproduction of hydrogen in biphasic systems with electron donor recycling PHOTOH2 -hankkeessa. Kestävä tulevaisuus vaatii kestävämpään energiatuotantoon siirtymistä. Vety on erinomainen ja päästötön polttoaine, jota valmistetaan pääasiassa fossiilisista polttoaineista. Tässä projektissa tutkitaan fotosähkökemiallisia systeemejä, joissa vetyä tuotetaan orgaanisen liuottimen ja veden rajapinnalla. Orgaanisessa liuottimessa olevat elektroninluovuttajat tekevät vetyä nesteiden rajapinnalla, kun niitä valaistaan auringonvalolla.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.