鶹ý

Uutiset

Pedagogisista tutkimuksista hyötyä yliopisto-opetukseen

Tutkimuksen mukaan miespuoliset opiskelijat suhtautuvat laskentatoimen opintoihin kilpailuhenkisesti.
Laskentatoimen professoreita. Kuva: Aalto-yliopisto / Iina Salmela
Hannu Ojala, Emma-Riikka Myllymäki ja Jari Huikku. Kuva: Aalto-yliopisto / Iina Salmela

Professori Jari Huikku ja apulaisprofessori Emma-Riikka Myllymäki Aalto-ylipiston kauppakorkeakoulun laskentatoimen laitokselta sekä professori Hannu Ojala Itä-Suomen yliopistosta ovat hiljattain julkaisseet yliopistopedagogisen artikkelin ”Gender differences in the first course in accounting: An achievement goal approach”. Artikkeli käsittelee laskentatoimen peruskurssin opiskelijoiden omaksumia saavutustavoitteita ja niiden vaikutusta opintomenestykseen eri sukupuolten näkökulmasta.

”Ymmärsimme tuloksia tulkitessamme, että sukupuolella on merkittävä vaikutus selittäjänä opiskelijoiden saavutustavoitteille, joten keskityimme tulosten tarkastelussa siihen”, kertoo Jari Huikku.

Emma-Riikka Myllymäen mukaan heidän tutkimusryhmänsä havaitsi, että nimenomaan miesopiskelijat omaksuvat suorituspainotteisen otteen opiskeluunsa ja heitä tuntuu ohjaavan kilpailullisuus. Miesopiskelijat haluavat menestyä laskentatoimen opinnoissaan paremmin kuin kollegansa.

”Miesopiskelijoilla tuntuu myös olevan naisopiskelijoita positiivisemmat käsitykset laskentatoimen opiskelusta. Tämäkin näyttää osaltaan vaikuttavan siihen, miksi miehet omaksuvat usein suorituspainotteisen opiskeluotteen. Suorituspainotteisen otteen valinneet miehet myös saavat tenteistä parempia arvosanoja kuin naiset, mutta sen sijaan ryhmätöiden tuloksissa ei havaittu eroa nais- ja miesopiskelijoiden välillä.”

Tavoitteena tasapuolinen mahdollisuus menestyä

Tutkimuksen löydöksistä ja johtopäätöksistä voi olla konkreettista hyötyä, kun kursseja suunnitellaan.

Hannu Ojala toteaa, että tutkimuksen kohteena oli laskentatoimen pakollinen peruskurssi, joten osallistujat olivat hyvin monenlaisia.

”Kaikki eivät välttämättä ole kiinnostuneita laskentatoimesta, mutta tutkimuksemme kuitenkin paljastaa tarpeen varmistaa opiskelijoiden tasapuolinen mahdollisuus menestyä kurssilla. Tämä on perustavaa laatua oleva aspekti ja vaatii tietoista huomiota kursseja suunniteltaessa ja toteutettaessa. Sen tulee heijastua kurssin oppimisympäristön, kurssin sisällön, arviointitapojen ja opetusmenetelmien suunnitteluun. Yleisemmin ajatellen laskentatoimen opettajien ja muun ammattikunnan on syytä pyrkiä vähentämään laskentatoimeen liittyviä sukupuolisidonnaisia stereotypioita.”

Tutkimusryhmä kannustaa myös kaikkia kollegoitaan tekemään pedagogisia tutkimuksia. ”Siinä oppii itsekin opettamisesta tosi paljon ja tuloksilla voi ihan oikeasti olla käytännön relevanssia sekä itselle että muille opettajille ja opetuksen suunnittelun parissa työskenteleville”, Jari Huikku sanoo.

Gender differences in the first course in accounting: An achievement goal approach -artikkeli on julkaistu The British Accounting Review -lehdessä. Lehden vaikuttavuuskerroin (Impact Factor) on 5.577, joka on maailmanlaajuisesti laskentatoimen alan lehdistä kolmanneksi korkein. Lehti on sijoitettu ylimpään A* -luokkaan ABDC Journal Quality Guidessa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Ihmisiä juttelee sohvilla modernissa aulassa, pyöreitä pöytiä ja maailmankartta seinällä
Opinnot Julkaistu:

Luonnonvarojen kestävä käyttö -sivuaineesta saatu palaute on ollut rohkaisevaa

Sivuaineessa edistetään ”yhtenä rintamana” kestävyysteemaa koko Aallossa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu: