Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Parhaat väitöskirjat ja diplomityöt 2021 Perustieteiden korkeakoulussa palkittiin

Palkinnon kriteereinä olivat valittujen töiden akateeminen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo.
hat

Aalto-yliopiston väitöskirjapalkinto myönnetään vuosittain parhaille 10 prosentille väitöskirjoista. Palkinnon kriteerejä ovat akateeminen laatu, vaikuttavuus ja uutuusarvo. Palkinnon suuruus on 3000 euroa.

Perustieteiden korkeakoulussa hyväksyttiin vuonna 2021 kaikkiaan 50 väitöskirjaa, joten palkinnonsaajia on viisi. Päätös palkinnoista tehtiin tohtorinkoulutusneuvoston esityksestä, laitosten esitysten ja väitöskirjoista annettujen lausuntojen perusteella.

Palkinto myönnettiin seuraaville väittelijöille:

  • Antti Moilanen, Teknillisen fysiikan laitos, väitöskirjalla "". Väitöstyössä esitetään ensimmäinen plasmonisista kvasihiukkasista koostuva Bosen-Einsteinin kondensaatti. Työssä tutkitaan kokeellisesti ja teoreettisesti kondensaattien ominaisuuksia kuten paikka- ja aikakoherenssia.
    Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Päivi Törmä
  • Vikas Verma, Tietotekniikan laitos, väitöskirjalla "". Väitöstyössä esitetään uusia algoritmeja syvien neuroverkkojen kouluttamiseen, kun opetusnäytteitä on rajallisesti.
    Vastuuprofessori: professori Juho Kannala
  • Valentina Candiani, Matematiikan ja systeemianalyysin väitös, väitöskirjalla "". Väitöskirjan tavoitteena on ymmärtää, kuinka sähköinen impedanssitomografia voisi olla hyödyllinen lääketieteellinen kuvantamismenetelmä etenkin aivohalvauksen havaitsemisessa ja luokittelussa.
    Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Nuutti Hyvönen
  • Robert van der Have, Tuotantotalouden laitos, väitöskirjalla "". Väitöskirjassa tarkastellaan, miten yritysten tiedon- ja informaatiohaun strukturointi vaikuttaa innovaatioprosessien nopeuteen.
    Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Markku Maula
  • Ivan Zubarev, Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos, väitöskirjalla "". Väitöskirjassa tutkitaan, kuinka koneoppimismenetelmiä voidaan soveltaa ihmisaivojen toiminnan elektro- ja magnetoenkefalografisten mittausten analysoinnissa ja kuinka näiden menetelmien tuottamia moniulotteisia tuloksia voidaan hyödyntää ihmisaivojen toiminnan ymmärtämisessä.
    Vastuuprofessori ja ohjaaja: professori Lauri Parkkonen

¶Ù¾±±è±ô´Ç³¾¾±³Ù²âö±è²¹±ô°ì¾±²Ô²Ô´Ç³Ù

Perustieteiden korkeakoulun vuoden 2021 diplomityöpalkinnot myönnettiin tänä vuonna neljälle. Palkinnon suuruus on 1000 euroa.

  • DI Tiina Ahva: Legitimacy risks in public corporate political activity – the case of a Nordic bank. Valvojana professori Robin Gustafsson.
  • DI Niklas Miller: Algebraic number theory: On generic well-rounded lattices. Valvojana professori Camilla Hollanti.
  • DI Severi Rissanen: A critical look at the identifiability of deep latent variable models in causal inference. Valvojana professori Pekka Marttinen.
  • DI Ali Salloum: Quantifying polarization in social networks. Valvojana apulaisprofessori Mikko Kivelä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Sami Lauronen, Axel Hedman, Eero Virmavirta, Olli Latvakoski, Elina Heikkila.jpg
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt

Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomityötä.
Kaksi ihmistä istuu moottoripyörällä illanhämärässä ja katsoo kaukaisia kaupungin valoja.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sherwan Hajin My Name is Hope on voittanut vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon

My Name is Hope on ohjaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Sherwan Hajin maisterielokuva Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta.