鶹ý

Uutiset

Ötököillä hiilijalanjälki alas

Sirkat ovat varsinaista superruokaa.
Kuvitus: Ida-Maria Wikström. Sirkkojen kasvattamisesta syntyy murto-osa kasvihuonekaasuja suhteessa naudanlihan tuotannosta syntyviin kaasuihin.

Sirkkoja ruoaksi? Huippukokki Henri Alén on jo tarjonnut niitä ruistacon täytteenä, maa-artisokan ja yrttien kera. Kaupoista sirkkoja saa tällä hetkellä ainakin aamiaismyslin ja sirkka-chili-pähkinöiden muodossa.

”Sirkan maussa on pähkinämäisyyttä, juurevuutta ja sienimäisyyttä. Jotkut löytävät mausta kanan tai katkaravun”, luonnehtii Perttu Karjalainen sirkkoja tuottavan EntoCube-yrityksen toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston opiskelija. 

EntoCube on hyönteisten kasvattamiseen ja kasvatusteknologiaan erikoistunut firma, jonka perustamista motivoi kiinnostus kestävään ruoantuotantoon ja kiertotalouteen. Hyönteisten kasvatus vaatii huomattavasti vähemmän tilaa, vettä ja rehua kuin naudan, possun tai kanan kasvatus. 

Kotisirkkojen kasvattamisen EntoCube aloitti kontissa Otaniemen kampuksella vuonna 2014. Yritys toimittaa hyönteisten tuotantojärjestelmiä hyönteiskasvatuksesta kiinnostuneille ja pyrkii rakentamaan hyönteisille markkinoita Samu-brändillään.

”EntoCube-farmeja rakennetaan myös vanhoihin tuotantolaitoksiin, joita Suomessa on valtavasti tyhjillään. Hiljattain toimitimme farmin vanhaan sikalaan Tammelassa.”

Hyönteisten syömisessä ei ole mitään uutta, sillä niitä on käytetty ravinnoksi eri puolilla maailmaa vuosituhansien ajan. Yli 2 miljardia ihmistä syö niitä säännöllisesti, Karjalainen muistuttaa. 

Sirkat ovatkin varsinaista superruokaa. Niissä on runsaasti proteiinia, pehmeitä rasvoja, tärkeitä aminohappoja, mineraaleja sekä B12-vitamiinia. Toistaiseksi hyönteiset ovat kuitenkin kallis raaka-aine, sillä niiden tuotanto vaatii paljon käsityötä ja henkilötyötunteja. 

”Porsaanlihan tuottajahinta on alimmillaan 1,5 euroa kilolta, mutta sirkkojen kohdalla pelkkä työ maksaa noin 18 euroa kilolta. ”

Karjalainen povaa, että tuotantokustannukset saadaan lähitulevaisuudessa alas oikeanlaisen teknologian avulla. Tuotantomäärien kasvaessa yksittäisen työsuoritteen vaatima aika pienenee ja myös materiaaleja saadaan halvemmalla, kun niitä voidaan tilata suurissa erissä.   

”Viiden vuoden päästä hyönteiset ovat jo arkiruokaa. Silloin kuluttaja miettii kaupassa, valitsisiko 400 grammaa jauhelihaa – vai olisiko tänään sirkkapäivä.”

Teksti: Tea Kalska. Kuvitus: Ida-Maria Wikström.

Artikkeli on julkaistu  (issuu.com) huhtikuussa 2018.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.