Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Otaniemen alueella liikkuu varkaita – silminnäkijähavaintoja kaivataan

Otaniemen alueella on huhtikuun aikana liikkunut kuparivarkaita. Varkaustapauksia on useita ja tekijät ovat tallentuneet kameroihin, mutta tekijöitä ei ole saatu kiinni. Kaipaamme silminnäkijähavaintoja.
Kandidaattikeskus

Otaniemen alueella on huhtikuun aikana liikkunut kuparivarkaita. Varkaustapauksia on useita ja tekijät ovat tallentuneet kameroihin, mutta tekijöitä ei ole saatu kiinni. Kaipaamme silminnäkijähavaintoja.

Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä on havaittu useita kuparivarkauksia lähipäivien ja –viikkojen aikana. Rikokset ovat sijoittuneet Kemistintie 1:n ja Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) eteläpuoleiselle alueelle. Varkaat ovat vieneet muun muassa julkisivupeltejä, kuparisia räystäspeltejä sekä kuparisia kaiteita talojen julkisivuista ja katoista irrottamalla.

Ohikulkijalle voi nopeasti katsottuna vaikuttaa, että kyse on tavallisista työmiehistä työn touhussa, mutta todellisuudessa on kyse varkauksista. Varkaat ovat liikkuneet ilta-aikaan, eivätkä ole hätkähtäneet ohikulkijoita. Mikäli huomaat epäilyttävää käytöstä tai työmiehiä iltaisin kampuksella, ilmoitathan asiasta heti Jukka-Pekka Salmistolle p.+358 40 527 1497 (Aalto CRE:n toimitilapäällikkö). Näin ilmoitus saadaan nopeasti välitettyä kampuksella 24/7 oleville vartijoille, jotka pääsevät nopeasti paikalle. Vartija on tarvittaessa yhteydessä poliisiin. 

Aalto-yliopisto on tehnyt varkauksista rikosilmoituksen.

Varkaat liikkuvat todennäköisesti autolla. Jos epäilet huomaavasi varkaiden poistuvan, otathan ajoneuvon rekisterinumeron ylös.

Pyydämme kaikki henkilöitä jotka liikkuvat Otaniemen kampuksen alueella olemaan erityisen tarkkaavaisia, ja ilmoittamaan kaikesta rikokseen viittaavasta toiminnasta soittamalla Jukka-Pekka Salmistolle p.+358 40 527 1497. Varkaiden kiinniottamiseen johtaneesta vihjeestä luvassa palkkio.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSport kannustaa liikkumaan – toukokuun edut aaltolaisille

Toukokuussa vietetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukautta. UniSport tarjoaa Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle monipuolisia etuja ja vinkkejä arjen aktiivisuuden lisäämiseen.
Kolme nuorta juttelee ulkoilmatapahtumassa, taustalla telttoja, yllään sinisiä ja ruskeita takkeja.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto vuonna 2025: vahvat tulokset tutkimuksessa, koulutuksessa ja innovaatiotoiminnassa

Aalto-yliopisto vahvisti yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan vuonna 2025.