鶹ý

Uutiset

Opiskelijoita Lesbokselle auttamaan pakolaiskriisissä

Neljän opiskelijan matka on tuore esimerkki siitä, mitä monialainen Sustainable Global Technologies -koulutusohjelma voi tuottaa.
Kuva: LIFT-projekti

Kuvittele mielessäsi Helsingin asukkaiden verran ihmisiä, työttöminä, nälkäisinä, ilman tietoakaan paikallisesta kielestä tai kulttuurista, saapumassa pienelle saarelle, jossa ei ole asumiseen tarvittavaa infrastruktuuria tai mukavuuksia. Tämä on tilanne Kreikan saarella, Lesboksella, jonne on saapunut yli puoli miljoonaa pakolaista tammikuusta 2015 helmikuuhun 2016.

Kun neljä opiskelijaa Aalto-yliopiston SGT-kurssilta (Sustainable Global Technologies) lähti kohti Lesbosta maaliskuussa, heidän mielessään saattoi häilyä rantaloma lokoisissa merkeissä. Mutta tällä kertaa rannat täyttää oranssi pelastusliivien matto – roina, joka on jäänyt kymmeniltä tuhansilta pakolaisilta. Suurin osa heistä on lähtöisin Syyriasta ja tullut Turkin kautta lyhyen mutta hengenvaarallisen merimatkan heppoisilla kumiveneillä.

Projektin opiskelijat ovat syyrialainen Faisal Al Barazi, suomalainen Oona Anttila, saksalainen Melanie Wolowiec ja kanadalainen Eve Żórawska. Heidän ohjaajanaan toimii Kristjana Adalgeirsdottir, arkkitehti ja projektitutkija arkkitehtuurin laitokselta, ja tehtävänä on koettaa löytää ratkaisuja lieventämään kriisiä Lesboksella. SGT-kurssia johtaa professori Olli Varis Insinööritieteiden korkeakoulusta.

Yhdistämällä voimavaransa monialaisesti kestävän kehityksen, arkkitehtuurin ja suunnittelun, liiketoiminnan ja urbaanin kehityksen aloilla, ryhmä laati LIFT-nimisen projektin, joka keskittyy siihen, miten he voisivat parantaa asioita. Hankkeen nimi kuvastaa sen kolmea tavoitetta: fyysisesti nostella pelastusliivejä ja puhdistaa rantoja jätteestä; kehittää kierrätysideoita liivien uudiskäytölle, ja nostaa pakolaisiin Euroopassa kohdistuvaa asennetta myötätuntoisempaan ja myönteisempään suuntaan.

”Kaiken muun lisäksi turismin vähentyminen jopa 80 prosentilla on paikallisille valtava ongelma”, kertoo Oona Anttila. ”On sanottu, että kreikkalaisille tulisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto siitä, että he auttavat pakolaisia. Itse he ovat sitä mieltä, etteivät tarvitse palkintoja – ainoastaan turistit takaisin.”

Ryhmä on järjestellyt matkaansa kansalaisjärjestö Lighthouse Reliefin kautta sekä paikallisten vapaaehtoistyöntekijöiden avulla, jotka urakoivat rannoille vuoriksi kasautuneita pelastusliivejä kierrätykseen. ”On vaikeaa keksiä, mitä liiveille pitäisi tehdä”, sanoo Eve Żórawska. ”Tavallaan ne ovat vertauskuva koko kriisille ja sille asenteelle, joka Euroopassa vallitsee pakolaiskysymyksen taloudellisesta ja sosiaalisesta ratkaisemisesta. Mielestäni on tärkeintä, että emme ole liian naiiveja ja odota kykenevämme ratkaisemaan kaikkia ongelmia.”

”Meidän on ollut pakko keskittyä vain joihinkin tiettyihin ideoihin, sillä aloitimme pohdiskelun hyvin laajalla skaalalla”, sanoo Melanie Wolowiec. ”Mutta toivomme, että lopputuloksena matkalta syntyy yksityiskohtaisia ratkaisuja joihinkin ongelmiin.”

”Kun ongelmiin on tutustunut vain median välityksellä, ja pääsee sitten itse paikan päälle näkemään ne, on kokemus kokonaan toisenlainen”, sanoo Faisal Al Barazi, jolle kielitaito ja etniset yhteydet syyrialaispakolaisiin tekevät matkasta erityisen koskettavan. ”Pelastusliivit voivat täältä käsin katsottuna vaikuttaa vain jäteongelmalta. Mutta paikan päällä ne yhdistyvät varmasti inhimilliseen hätään.”  

Voit seurata LIFT-projektia Facebookissa: .

Teksti: Tim Bird
Kuva: LIFT-projekti

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.