鶹ý

Uutiset

Opiskelijat esittelivät virtuaalitodellisuuden kesäkurssin projektitöitä demopäivässä

Introduction to Virtual Reality on yksi Aalto-yliopiston kesäkoulun ensimmäisistä kandikursseista. Kurssi antoi opiskelijoille mahdollisuuden suunnitella ja kerätä palautetta luomistaan immersiivisistä virtuaalitelämyksistä.
People at a VR event, some are wearing the VR headsets and and holding the motion controllers
Demopäivän osallistujat pääsivät kokeilemaan useita erilaisia virtuaalielämyksiä. Kuva: Laura Lumijärvi / Aalto-yliopisto

Introduction to Virtual Reality -kesäkurssi on tullut päätökseen. Yksi Aalto-yliopiston kesäkoulun ensimmäisistä perustutkintokursseista päättyi demopäivään, jossa esiteltiin opiskelijoiden luovia prototyyppejä ja työtä kahden viikon ajalta. Demopäiviä järjestetään myös monissa yrityksissä ja niiden avulla voi kerätä palautetta luovilla aloilla. 

Kurssilla tutustuttiin erilaisiin VR-teknologioihin, niiden ja ihmiskehon yhteyteen sekä keskeisen sanaston ja konseptien oppimiseen. Kurssilla myös tutustuttiin siihen, miten ohjelmistosovelluksia ja pelimoottoreita hyödynnetään immersiivisten moniaististen elämysten kehittämisessä, sisältäen niin luovien alojen kuin teollisuuden käyttökohteita. 

three students at VR demo day
Edutopian luojat Afonso Murão, Xiaoxi Wang and Zhiyi Chen. Kuva: Amara Jenkins

Immersiivisen oppimisen prototyyppi

Kurssin aikana vierailevat kesäkoulun opiskelijat Afonso Mourão, Xiaoxi Wang ja Zhiyi Chen loivat virtuaalitodellisuuden prototyypin "Edutopian", joka on alusta tiedon jakamiseen ja uuden oppimiseen. Prototyyppi koostui kolmesta immersiivisestä huoneesta, jotka esittelivät aurinkokuntaa, immuunijärjestelmää ja luontoa. Kunkin huoneen oli suunnitellut yksi ryhmän jäsen. Kurssityön tavoitteena oli madaltaa oppimisen maantieteellisiä esteitä ja auttaa kaikkia pääsemään käsiksi koulutukseen sijainnista huolimatta.

student observing another student trying a VR experience. Two people trying another experience in the background.
Xiaoxi tarkkailee kanssakurssilaisen vierailua yhdessä virtuaalihuoneista. Kuva: Laura Lumijärvi / Aalto-yliopisto

Uusia näkökulmia muotoilun opintoihin

Tuotesuunnittelua ja tuotantoa opiskelevalle Xiaoxille yksi kurssin tärkeimmistä opeista oli äänisuunnitteluun perehtyminen. ”Olen kiinnostunut äänisuunnittelusta, koska emme keskity siihen tavallisissa muotoilun opinnoissani. Ääni on erittäin tärkeä virtuaalitodellisuuksien kannalta." Yhdessä Zhiyin kanssa he vierailivat myös paikallisessa nykytaiteen museossa Kiasmassa ja kokeilivat VR-elämystä. "VR on tulevaisuuden trendi, ja siksi valitsimme tämän kurssin", Xiaoxi tiivistää.

student observing another student trying a VR experience
Zhiyi seuraa kurssin toista kurssin opiskelijaa hänen testatessaan ryhmän prototyyppiä. Kuva: Laura Lumijärvi / Aalto-yliopisto

Matalan kynnyksen työkaluja VR-elämysten luomiseen

Zhiyi, joka on niin ikään tuotesuunnittelun ja tuotannon opiskelija, omasi jo jonkin verran kokemusta VR:stä. Kurssilla hän pääsi kuitenkin tutustumaan helposti lähestyttäviin työkaluihin, joita voi käyttää myös tulevissa projekteissaan. ”Olen opiskellut virtuaalitodellisuutta verkossa, mutta tämä kurssi oli järjestäytyneempi ja opimme yhdessä. Ennen tämän kurssin aloittamista käytin toista alustaa, joka vaati koodausta ja jota oli vaikeampi käyttää. Tällä kurssilla käytimme Mozilla Hubia, jonka avulla aloittelijat voivat luoda yksinkertaisia VR-projekteja."

student giving instructions to a person trying a VR experience
Afonso ohjeistaa tapahtumakävijää prototyypin testauksessa. Kuva: Laura Lumijärvi / Aalto-yliopisto

Päämääränä miellyttävä käyttökokemus

Tietotekniikan opiskelija Afonso tiivistää Aalto-yliopistossa viettämänsä kaksi viikkoa: ”Olemme oppineet tekemään VR-elämyksistä nautinnollisempia ja ottamaan huomioon muun muassa matkapahoinvoinnin välttämisen. Yliopistolla on erittäin hyvät resurssit; on VR Hub ja monia paikkoja, joissa opiskelijat voivat testata projektejaan. Lisäksi todella nautin kurssin opetusmenetelmistä.”

Kaiken kaikkiaan Introduction to Virtual Reality -kurssin kohokohtia ovat olleet uusien VR-elämysten luominen sekä työskentely kansainvälisissä ryhmissä. VR:n kaikkia mahdollisuuksia monilla aloilla, kuten etätyöskentelyssä, ei ole vielä saavutettu, ja se innostaa opiskelijoita.

Kesäkoulun uutiskirje
Students in front of Väre building of Aalto University 鶹ý

Aalto-yliopiston kesäkoulu

Aalto-yliopiston kesäkoulu tarjoaa korkealaatuisia akateemisia kesäkursseja ja -ohjelmia Aalto-yliopistossa.

A person in a VR experience

Introduction to Virtual Reality

Tällä kurssilla opiskelijat oppivat miten ohjelmistoja ja pelimoottoreita käytetään immersiivisen moniaistisen kokemuksen luomisessa.

Aalto-yliopiston kesäkoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu