Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Opiskelija Stian Kroken nauttii suomalaisesta saunakulttuurista ja Aallon laajasta kurssivalikoimasta

Stian opiskelee Electrical Power and Energy Engineering -pääaineessa. Hän tekee kaksoistutkintoa Aalto-yliopistoon ja Reykjavikin yliopistoon.
Stian Kroken at the Aalto University Âé¶¹´«Ã½.
Stian Kroken Otaniemen kampuksella.

Stian Kroken uskoo, että kansainvälisessä kaksoistutkinto-ohjelman suorittamisesta on paljon hyötyä. Hän opiskelee automaatio- ja sähkötekniikan maisteriohjelmassa pääaineenaan Electrical Power and Energy Engineering. Kyseisen pääaineen opiskelijoilla on mahdollisuus Reykjavikin yliopiston kanssa Islannissa.

Miksi valitsit Aalto-yliopiston ja Electrical Power and Energy Engineering -pääaineen?

Olen aina ollut kiinnostunut alasta. Aloitin laivan sähköasentajana ennen yliopisto-opintoja. Tämä herätti kiinnostukseni energiatekniikkaan. Se johti minut Norjan tiede- ja teknologiayliopistoon Trondheimiin, missä suoritin kandidaatin tutkinnon uusiutuvan energian tekniikasta. Opintojeni aikana olin useilla sähkövoimatekniikan kursseilla, joista pidin todella paljon. Siksi päätin suorittaa maisteritutkinnon sähkövoimatekniikasta. Silloin löysin kaksoistutkinto-ohjelman Reykjavikin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta. Kahden tutkinnon ja Erasmus-stipendin saamisen etu ja entistä enemmän kansainvälistä kokemusta hyvistä yliopistoista teki päätöksen helpoksi.

Mitä hyötyä maisteriohjelman kansainvälisyydessä on?

Ohjelmassa on monia etuja. Ensinnäkin saa kaksi maisteritutkintoa, yhden kustakin yliopistosta. Toiseksi ohjelmassa annetaan enemmän kurssivaihtoehtoja ja opiskelija voi erikoistua useamaan eri aiheeseen eri yliopistojen tarjonnan mukaan. Lisäksi ohjelmassa saa kansainvälistä kokemusta ja Erasmus-apurahan toisena vuonna, kun vaihtaa yliopistoa. Uskon, että tästä on hyötyä myös työmahdollisuuksien kanssa.

Mikä on ollut parasta opinnoissasi Aalto-yliopistossa? 

Parasta on ollut laaja ja monipuolinen kurssivalikoima, esimerkkinä Design for Realiability -kurssi. Pidän myös siitä, että Aalto toimii vahvasti yhteistyössä yritysten kanssa. Meillä oli useita vierailevia luennoitsijoita ABB:ltä ja Nokialta.

Mikä on ollut parasta opiskelijaelämässä Aallossa?

Yksi parhaista asioista on ollut saunakulttuurin kokeminen ja kaikkien erilaisten saunojen kokeileminen. Matkustin myös muihin suomalaisiin kaupunkeihin, mitä suosittelen vahvasti. Esimerkiksi pohjoisessa kannattaa käydä vierailemassa Joulupukin luona. Suomesta on myös erittäin helppoa ja nopeaa käydä Ruotsissa ja Virossa, mikä on tosi hauskaa. 

Miltä alan tulevaisuus näyttää?

Alan tulevaisuus on valoisa. Päästöjen vähentämiseksi tarvitaan lisää sähköenergiaa ja sähköalan insinöörejä.

Sähkövoimansiirtoa on kaikkialla maailmassa, joten voit työskennellä missä tahansa. Jo ennen pro gradu -työtäni sain kaksi työtarjousta ja useita haastattelupyyntöjä. Hyväksyin yhden työtarjouksista ja työskentelen nyt sähkölinjakonsulttina, jossa aloitin viikko graduni palauttamisen jälkeen.

Mitä sanoisit kansainvälisille opiskelijoille, jotka harkitsevat tulemista Aaltoon ja Suomeen?

Suomi ja Aalto-yliopisto ovat olleet mahtavia kokemuksia. Suomalaiset ovat erittäin kohteliaita ja vieraanvaraisia, ja ulkomaalaisena tänne asettuminen on ollut hyvin helppoa. Julkinen liikenne toimii erittäin hyvin, joten liikkuminen on helppoa.

Ilmasto ja sää voivat olla hieman erilaisia, elokuun lämpimistä päivistä erittäin kylmiin marras- ja joulukuun päiviin, mutta ulkouima-altaiden ja saunojen avulla on helppo pitää itsensä viileänä tai lämpimänä.  Aallon  hyvä opiskelijaelämä mahdollistaas en, että on helppo mennä mukaan kaikenlaiseen toimintaan. 

Lue lisää ohjelmasta

Students of School of Electrical Engineering around a robot.

Automation and Electrical Engineering, Master of Science (Technology)

Saat valmiuden toimia laitteistojen ja ohjelmistojen rajapinnassa valitsemallasi alalla automaation ja sähkötekniikan parissa.

Koulutustarjonta
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille 2026

Vinkkejä ja muistutuksia tohtoriopiskelijoille kesäkuukausille 2026