鶹ý

Uutiset

Neste ja Aalto-yliopisto strategiseen yhteistyöhön ‒ uusi tutkimusportfolio vahvistaa suomalaista kilpailukykyä

Neste ja Aalto-yliopisto strategiseen yhteistyöhön ‒ uusi tutkimusportfolio vahvistaa suomalaista kilpailukykyä.
Aalto-yliopiston ja Nesteen välisen aiesopimuksen allekirjoitus 10.10.2018

Neste ja Aalto-yliopisto ovat tänään allekirjoittaneet aiesopimuksen strategisesta yhteistyöstä ja uuden tutkimusportfolion perustamisesta. ۳ٱ𾱲ٲön tavoitteena on vahvistaa suomalaista kemianteollisuuden osaamista kemiantekniikan, bio- ja kiertotalouden sekä digitalisaation alalla. Lisäksi sen on tarkoitus tukea Nesteelle tärkeitä kasvu-alueita kuten uusiutuvia tuotteita ja vähähiilisiä ratkaisuja.

“Olemme erittäin iloisia Aalto-yliopiston kanssa tehtävästä uudenlaisesta strategisesta yhteistyöstä. Sen puitteissa luotavien projektien tarkoitus on parantaa suomalaisen kemianteollisuuden ja myös koko yhteiskunnan kilpailukykyä. Suomen ehdottomia vahvuuksia ovat koulutetut osaajat ja intohimo tutkimukseen ja innovaatioiden kehittämiseen. Tämä osaaminen ja halu uudistua ovat myös Nesteen menestyksen takana”, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen.

“Yhdessä Nesteen kanssa kykenemme tunnistamaan ja ratkaisemaan monimuotoisia haasteita sekä kouluttamaan kaukonäköisiä tulevaisuuden asiantuntijoita. Olemme olleet jo pitkään kumppaneita, mutta tämä strateginen yhteistyömalli ja uusi tutkimusportfolio avaavat oven aivan uudenlaiseen tekemiseen. Odotammekin yhteistyömme kasvavan ja laajenevan merkittävästi säännöllisen ja pitkäjänteisen panostuksen myötä”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Tutkimusportfolion projektien on määrä käynnistyä vuoden 2019 alkupuoliskolla.

äپٴᲹ:

Janne Laine, dekaani, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu, janne.laine@aalto.fi, puh. 050 465 6835
Lars Peter Lindfors, teknologiajohtaja, Neste, lars-peter.lindfors@neste.com, puh. 050 458 3605

Kuva: Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ja Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievonen allekirjoittivat aiesopimuksen Espoossa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestinnän asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.