鶹ý

Uutiset

Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi ehdolla 72 innovaatiota

Palkinnon voittaja julkistetaan toukokuussa 2018.

Vuoden 2018 Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi esitettiin nimeämiskauden loppuun mennessä 72 innovaatiota ja 105 henkilöä. Eniten ehdokkaita saatiin terveysteknologian ja biolääketieteen sekä materiaali- ja prosessiteknologian aloilta.

Suurin osa nimetyistä innovaatioista tulee Euroopasta, toiseksi eniten Yhdysvalloista. Ehdokkaita nimesivät innokkaimmin yliopistot ja tutkimuslaitokset, mutta yritysten osuus on hienoisessa nousussa.  Nimeämiskausi järjestettiin 3.4 – 31.7.2017, jona aikana tutkimuslaitokset, yliopistot ja yritykset eri puolilta maailmaa saivat esittää ehdokkaita palkinnon saajaksi.

Palkintolautakunta arvioi ehdokkaat

Nimetyt ehdokkaat arvioidaan perusteellisesti kuluvan syksyn ja talven aikana. Työstä vastaa riippumaton Millennium-teknologiapalkinnon palkintolautakunta, jonka jäsenet edustavat kattavasti teknologian eri osa-alueita. Arviointiprosessin jälkeen palkintolautakunta tekee ehdotuksen Tekniikan Akatemian hallitukselle, joka tekee päätöksen voittajasta.

Palkintolautakunnan uutena puheenjohtajana viime keväänä aloittanut Aalto-yliopiston professori Päivi Törmä odottaa arviointityötä innolla. ”On hienoa päästä palkitsemaan tieteellistä työtä, joka on auttanut merkittävästi ihmiskuntaa. Itselleni on myös kiinnostavaa päästä oppimaan teknologiasta oman osaamisalueeni ulkopuolelta.”

Vuoden 2018 Millennium-teknologiapalkinnon voittaja julkistetaan 22.5.2018.

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen kunnianosoitus ihmisten elämänlaatua parantaville innovaatioille. Palkinto on arvoltaan miljoona euroa ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkintoa ei myönnetä elämäntyöstä, vaan sen tarkoituksena on kannustaa palkittavan innovaation jatkotutkimusta ja -kehitystä huipputasolla. Suomen suuria vahvuuksia on käytännönläheinen ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa, jota Millennium-teknologiapalkinto osaltaan tekee tunnetuksi. Millennium-teknologiapalkinnon jakaa Tekniikan Akatemia TAF. Aalto-yliopisto on Tekniikan Akatemian strateginen kumppani.

äپٴᲹ:
Päivi Törmä, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Aalto-yliopisto, puh. 050 382 6770
Ari Ahonen, toimitusjohtaja, Tekniikan Akatemia TAF, puh. 0400 618 300

/EL

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kandidaattikeskuksen amfiteatteri keskellä aurinkoisena syyspäivänä, puiden lehdet alkavat kellastumaan
Yliopisto Julkaistu:

Millennium-teknologiapalkinnon nimeämiskausi käynnistyi

Palkintoehdokkaiksi haetaan innovaatioita paremman elämän puolesta - sinäkin voit ehdottaa.
Kuva kullanvärisestä metallista tehdystä monimutkaisesta laitteesta.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden 2024 Millennium-teknologiapalkinnon nimeämiskausi käynnissä

Joka toinen vuosi jaettava palkinto on yksi maailman merkittävimmistä innovaatiopalkinnoista.
Suvi Laitinen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Voittoisa tiedeprojekti johti Suvi Laitisen tutkimuksen pariin – Millennium Youth Prize on kilpailu nuorille innovaattoreille

Suvi Laitinen ja hänen ystävänsä Lena Maula osallistuivat ensimmäiseen Millennium Youth Prize -kilpailuun vuonna 2018. Kilpailun aikaan lukiossa opiskelleet Laitinen ja Maula kehittivät uudenlaisen ratkaisun Alzheimerin taudin hoitoon ja voittivat sillä kilpailun pääpalkinnon. Kilpailuun osallistuminen avasi Laitiselle ovet tieteellisen tutkimuksen pariin.
Martin Green
Yliopisto Julkaistu:

Millennium-teknologiapalkinnon sai aurinkokennoteknologian pioneeri Martin Green

Greenin kehittämä PERC-teknologia ehkäisee ilmastonmuutosta tarjoamalla edullisia energiaratkaisuja.