鶹ý

Uutiset

Metsä Group lahjoittaa Aalto-yliopistolle 160 000 euroa

Lahjoitus on kohdennettu tekniikan alalle meneillään olevan valtion vastinrahakampanjan puitteissa. Aalto on päättänyt käyttää lahjoituksen kemian tekniikan tutkimukseen ja koulutukseen.
Researcher at chemical engineering laboratory

Metsä Group lahjoittaa kuudelle suomalaiselle yliopistolle yhteensä lähes miljoona euroa tukemaan tekniikan, luonnontieteiden sekä maa- ja metsätieteiden tutkimusta ja koulutusta.

”Yliopistojen laadukas tutkimus ja korkeakoulutus muodostavat pohjaa koko metsäteollisuuden kehitykselle. Tulevaisuuden osaamisen varmistaminen on meille erittäin tärkeää”, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

”Lämpimät kiitokset Metsä Groupille merkittävästä lahjoituksesta. Olemme päättäneet käyttää lahjoituksen tukemaan tutkimusta ja koulutusta kemian tekniikan alueella, jolla olemme tehneet pitkään tuloksekasta yhteistyötä Metsä Groupin kanssa. ۳ٱ𾱲ٲön painopiste on yhä enemmän kestävää kehitystä edistävässä tutkimuksessa ja opetuksessa”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Painopiste kestävässä kehityksessä

Aalto ja Metsä Group ovat tehneet jo kauan tutkimusyhteistyötä sellun- ja paperinvalmistuksessa. ۳ٱ𾱲ٲön painopiste on siirtynyt yhä enemmän kestävän kehityksen mukaisten sellutuotteiden ja biopohjaisten tekstiilimateriaalien tutkimukseen ja kehittämiseen, muun muassa ExpandFibre- ja FinnCERES -osaamiskeskusten puitteissa. Opetus on myös aina ollut tärkeä osa yhteistyötä.

Metsä Group on myös merkittävä Aallon alumnien ja valmistuvien opiskelijoiden työllistäjä sekä harjoittelupaikkojen tarjoaja opiskelijoille.

”Bio- ja kiertotalouden opetus ja tutkimus ovat erittäin tärkeässä asemassa Kemian tekniikan korkeakoulussa. Metsä Groupin lahjoitus tulee koitumaan niin opiskelijoidemme kuin koko yhteiskunnan hyödyksi ja vahvistaa entisestään tätä Suomelle merkityksellistä alaa. Olen iloinen pitkäaikaisesta yhteistyöstä Metsä Groupin kanssa ja erittäin kiitollinen tästä lahjoituksesta”, sanoo Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.

”Metsä Group tukee osaltaan perustutkimustamme, joka luo edellytyksiä ympäristöä ja resursseja säästävän valmistusteknologian ja uusien biopohjaisten tuotteiden kehittämiseen”, sanoo puunjalostuksen kemian professori Tapani Vuorinen.

Metsä Groupin 160 000 euron lahjoituksen vaikuttavuutta vahvistaa entisestään Suomen valtion vastinrahakampanja, joka jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu: