Matematiikan Ernst Lindelöf –palkinto Big Dataan liittyvälle diplomityölle
Työssä analysoitiin suurten tietomäärien käsittelyyn, Big Dataan, liittyvän matemaattisen menetelmän toimivuutta ja näytettiin sen toimivan myös alkuperäistä yleisemmässä tilanteessa. Matemaatikot ympäri maailman ovat erityisen kiinnostuneita ratkaisemaan Big Datan laskennallisia haasteita.
ETH Zürihissa jatko-opiskelujaan tekevä Jerri Nummenpalo oli iloisesti yllättynyt palkinnosta.
"Suuria datamääriä käsiteltäessä monimutkaisia matemaattisia malleja ei voida enää käyttää laskentatehon loppuessa kesken. Työssäni tutkitaan menetelmää, jossa tiettyä mallia yksinkertaistetaan, jolloin se on jälleen laskettavissa. Tällöin tilastollinen virhe kasvaa, mutta suuren datamäärän avulla tätä ongelmaa voidaan paikata. Mielenkiintoista on, että tilastollisen virheen ja vaaditun datamäärän välistä vuorovaikutusta on mahdollista kuvailla", kertoo Jerri Nummenpalo diplomityötään.
"Diplomityön tekeminen kehitti paljon matemaattista ajatteluani. Erityisen antoisaa oli hyvä yhteistyö Engströmin tutkimusryhmän jäsenten kanssa".
Suomen matemaattisen yhdistyksen vuoden 2014 parhaaksi valitseman diplomityön on ohjannut professori Alexander Engström Perustieteiden korkeakoulusta.
Vuonna 1886 perustetun Suomen matemaattisen yhdistyksen (SMY) tavoitteena on edistää matematiikan tutkimusta ja harrastusta Suomessa.
Lue lisää uutisia
Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!
Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa
Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.