Maria Sirénille vuoden nuoren pukusuunnittelijan palkinto
TaM Maria Sirén on voittanut kansainvälisen pukusuunnittelukilpailun Vuoden nuoren pukusuunnittelijan palkinnon. Sirén matkustaa palkintoseremoniaan Pekingiin marraskuun alussa ja hänen palkitut työnsä ovat esillä 4.–9.11. The Central Academy of Drama -taideyliopistossa järjestettävässä näyttelyssä osana Beijing International Biennalea.
Kilpailun on järjestänyt . Organisaatio järjesti nyt ensimmäistä kertaa kilpailun teatterialan suunnittelijoille. Kilpailun kategorioina olivat pukusuunnittelu ja maskeeraussuunnittelu. Kummassakin kategoriassa oli ammattilaissarja ja opiskelijoiden ja nuorten suunnittelijoiden sarja.
Teos, jolla Sirén osallistui kilpailuun keväällä 2018, oli yhteistuotanto Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston välillä. Teos oli osa Tanssi kokonaistaideteoksena -kurssia, jossa koreografilinjan opiskelijat tekevät yhteistyötä tanssijoiden, valo- ja äänisuunnittelijoiden sekä puku- ja lavastussuunnittelijoiden kanssa. Kurssi järjestetään joka toinen vuosi ja on oppilaitosten sisällä merkittävä tapahtuma.
Kilpailuteoksessaan Sirén käytti pukujen värjäämisessä thermokromaattisia värejä, jotka muuttavat väriään lämpötilan myötä. Näin ollen liike saa pukujen kuvioinnin muuttumaan esiintyjän kehon lämmetessä. Säkkipillit olivat myös isossa osassa teoksen visuaalista ilmettä. Ne innoittivat Siréniä suunnittelemaan säkkipillin sisältävän puvun, joka muutti tanssijan Hiiden hirveksi.
Maria Sirén valmistui kesällä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta pukusuunnittelun linjalta. Aikaisemmalta ammatiltaan Sirén on muotoilija, ja ennen Aalto-yliopiston opintojaan hän on toiminut pukusuunnittelijana tanssin ja teatterin parissa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Pukusuunnittelija Maria Sirén, +358 40 5951 053, maria@mariasiren.com
Lue lisää uutisia
Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi
Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin
Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä
Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.