鶹ý

Uutiset

Magazinen teemana yritys ja erehdys

Aalto University Magazine 26 pohdiskelee, miten epäonnistumisista voi oppia.
Aalto Magazine 26 -numeron englanninkielisiä ja suomenkielisiä lehtiä pöydällä
Kuva: Mikko Raskinen

Vaikka elämme poikkeuksellista aikaa, yliopiston perustoiminnot – opetus ja tutkimus – jatkuvat, sanoo rehtori Ilkka Niemelä lehden Avauksia-tekstissä. ”Yhteisöllisyys on vain vaihtunut kasvokkaisista kohtaamisista kontakteihin verkon ja puhelimen välityksellä.”

Niemelän mukaan avaimet poikkeusoloissa onnistumiseen löytyvät yliopiston arvoista, jotka on kirjattu yliopiston uuteen, ensi vuonna voimaan astuvaan strategiaan: ”Vastuullisuus, rohkeus, yhteistyö. Niitä kaikkia toteutamme jo nyt. Ja niiden avulla selviämme myös tästä vaikeasta tilanteesta.”

Aalto-yliopiston kymmenvuotisjuhlat näkyvät lehtemme sivuilla. Kuvakoosteessa palaamme yhteisön tammikuiseen juhlapäivään Dipolissa. Lisäksi muistelemme yliopiston logon syntyä suunnittelija Rasmus Snabbin kanssa, jonka ehdotus Kutsu valittiin logokilpailun voittajaksi toukokuussa 2009. Jos et muista, millainen Aallon logosta piti alun perin tulla, käy katsomassa jutussa oleva kuva!

Lehden pääartikkelissa neljä osaajaa kertoo, mitä he ovat oppineet epäonnistumisista. Esimerkiksi valokuvataiteilija Sanna Kanniston työssä kärsivällisyys, sinnikäs toisto ja usein myös sattuma ovat avainasemassa. ”Tyypillinen kuvauspäivä voi kestää kahdeksan tuntia, ja otan sinä aikana jopa 200–250 kuvaa kuudesta tai seitsemästä eri linnusta. Jos saan päivässä tehtyä yhden kuvan, johon olen tyytyväinen, tulos on hyvä.”

Kuka-palstan alumnihaastattelussa tapaamme Suomen Varustamot -yhdistyksen toimitusjohtajan Tiina Tuurnalan. Hänen edustamallaan meriliikenteen alalla, kuten kaikessa liikenteessä, kohtalonkysymys on, miten parantaa ympäristöystävällisyyttä ja turvallisuutta.

Lehden uusi Mukana matkassa -palsta valottaa Pasi Herrasen ja hänen tekemänsä keksinnön vaiheita. Diplomi-insinöörin tie pokeriammattilaisesta uudenlaisen, puurakenteisen kasvihuoneen kehittäjäksi on vaatinut yrityksiä ja erehdyksiä. Prototyyppi pystytetään Luonnonvarakeskuksen tutkimusasemalle Piikkiöön kesällä, ja ensimmäiset salaatit Herrasen kasvihuoneessa versovat pian.

Puu on pääosassa myös վٱä-palstan artikkelissa. Se tekee katsauksen metsiemme vihreän kullan tarjoamiin mahdollisuuksiin rakentamisessa. Puu on täynnä pieniä ihmeitä, joita viisaasti käyttämällä voidaan torjua ilmastonmuutosta.

Aalto University Magazine on ilmestynyt sekä suomeksi että englanniksi. Näköislehdet ovat luettavissa , ja artikkeleita on julkaistu osoitteessa aalto.fi/magazine.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestinnän asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSport kannustaa liikkumaan – toukokuun edut aaltolaisille

Toukokuussa vietetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukautta. UniSport tarjoaa Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle monipuolisia etuja ja vinkkejä arjen aktiivisuuden lisäämiseen.