鶹ý

Uutiset

Maailmanluokan tutkimusinfra jäätekniikan tutkimukseen

Aker Arctic ja Aalto-yliopisto solmivat yhteistyösopimuksen.
Kuvassa (vas.) Aalto-yliopiston professorit Jukka Tuhkuri ja Pentti Kujala, Aker Arcticin toimitusjohtaja Reko-Antti Suojanen, Dekaani Gary Marquis Aalto-yliopistosta ja teknologiajohtaja Topi Leiviskä Aker Arcticilta.

Aker Arctic ja Aalto-yliopisto solmivat Arctic Passion Seminar -tapahtumassa 2.3. yhteistyösopimuksen, jolla sovittiin jääaltaiden yhteiskäytöstä mallikoe- ja tutkimustarkoituksissa.

Aker Arcticin Helsingissä sijaitseva 75 metriä pitkä ja 8 metriä leveä allas tarjoaa yhdessä Aalto-yliopiston Ice Tankin kanssa entistä paremmat puitteet ohjauksen testaamiselle ja muille operatiivisille jäänmurtajien mallikokeille.

”Aalto-yliopiston jääallas täydentää hyvin omaa tutkimusinfraamme, sillä Aalto Ice Tank sopii erityiseen hyvin jäänhallinta- ja offshore-kokeisiin,” sanoo Aker Arcticin toimitusjohtaja Reko-Antti Suojanen.

”Sopimus vahvistaa entisestään Aker Arcticin ja Aalto-yliopiston pitkäjänteistä yhteistyötä, ja ainutlaatuinen tutkimusinfrakokonaisuus avaa uusia ovia jäätekniikan tutkimukselle,” toteaa Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis.

Aalto Ice Tank on monikäyttöallas, jonka sivujen pituus on 40 metriä. Allasta on käytetty laivojen kestävyys- ja käyttövoimakokeisiin, ohjaustesteihin, erilaisten merenkulkurakenteiden ja jään vuorovaikutukseen sekä luonnossa esiintyvien jäämuodostelmien – kuten jääahtaumien – mallintamiseen. Allas rakennettiin Otaniemeen 1980-luvun alussa ja sen tekniikka päivitettiin vuosina 2015-2016.

Aker Arctic

äپٴᲹ:

Professori Pentti Kujala
pentti.kujala@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.