Lukiolaiset suorittivat LUMAssa soveltavan fysiikan kesälukiokurssin
Kurssilla opittiin paljon uusia ja mielenkiintoisia asioita. Palaute oli positiivista.
”Oli mielenkiintoista päästä ohjelmoimaan eri virtapiirejä, vaikka ajattelin aluksi, että ohjelmointi olisi hieman tylsää, muttei se olekaan. Yksinkertaisenkin ohjelman toimimaan saaminen oli hienoa. Myös idea, että voisi lähettää viestin kahvinkeittimeen, joka alkaisi keittämään sen jälkeen kahvia, oli erikoinen.
Robotiikkalaboratoriossa käytyäni oivalsin robotiikan mahdollisuudet. Vaikka se on vielä kehittelyasteella, tulevaisuudessa se voi olla merkittävä apu. En olisi voinut ajatella, että robotti pystyy oppimaan näyttämisen perusteella esimerkiksi puun höyläämistä. Erikoista toisessa robotissa oli sen interaktiivisuus. Se katsoi muita ihmisiä, liikkui ja osasi nousta ylös mahaltaan, mikä oli yllättävää. Lisäksi oli mielenkiintoista kuulla siitä, miten robotti voisi opettaa toista robottia osoittelemalla ja nimeämällä tavaroita. Osoittamisen robotti ymmärtäisi viittaukseksi vektorin suuntaisen suoran ja kappaleen lävistyspisteeseen, mikä oli päivän teoreettinen annos.”
Katso video kurssista:
Lue lisää uutisia
Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!
Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Aalto-yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat
Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.