鶹ý

Uutiset

“Liikkuvat periferiat – paikan tuntu” -projektille Suomen Akatemian hankerahoitus

Yhdessä Lapin yliopiston kanssa toteutettava hanke on nelivuotinen.
2_floating-peripheries_maiju-loukola_fi_fi.jpg

Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen projekti “Liikkuvat periferiat – paikan tuntu” sai Suomen Akatemian hankerahoitusta. Lapin yliopiston kanssa toteutettava hanke on nelivuotinen (1.9.2017-31.8.2021) ja Aalto-yliopiston rahoitusosuus on 280 000 €.

Hanketta johtaa esittävien taiteiden lavastuksen professori Liisa Ikonen ja hankkeessa työskentelevät lisäksi Maiju Loukola, Elina Lifländer sekä taiteen laitoksen Pia Euro ja Harri Laakso. Lapin yliopistosta mukana ovat Eija Timonen, Mari Mäkiranta ja Jonna Tolonen.

Hankekuvauksen mukaan: "Tutkimus tekee näkyväksi erilaisia tilallisia ja käsitteellisiä periferioita ja niihin liittyviä ilmiöitä, ja syventää teoreettisen tarkastelun ja taiteellisen tiedonmuodostuksen kautta erilaisiin periferioihin liittyvää ymmärrystä. Ilmiö laajenee maantieteellisistä ympäristöistä vaikeasti sanallistettaville alueille: aistisuuteen, mielikuviin ja ihmisten välisiin fyysisiin ja psyykkisiin tiloihin ja näissä vallitseviin hierarkioihin. Soveltaen tila- ja kuvataiteen, skenografian, mediataiteen ja taiteellisen tutkimuksen menetelmiä tutkimus luo uudenlaisia suhteita periferioiden, keskusten ja niissä toimivien ihmisten välille. Tutkimus tapahtuu kaupunkitiloissa, arktisessa luonnossa, hoitolaitoksissa sekä normatiivisen elämän eri marginaaleissa ja tuottaa ja mallintaa uudenlaista taidepohjaisia menetelmiä siten, että erilaisten reunailmiöiden kanssa työskentelevät sidosryhmät voivat soveltaa niitä uusilla tavoilla."

äپٴᲹ: Liisa Ikonen, liisa.ikonen@aalto.fi, +358 50 5771 042

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.