鶹ý

Uutiset

Laura Isoniemi on Vuoden tekstiilitaiteilija

Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinto on merkittävin tekstiilitaiteen palkinto Suomessa. Isoniemeä kiitetään erityisesti luovaan ajatteluun kannustavasta pedagogiikasta sekä innovatiivisista suunnittelumenetelmistä.
Vaaleatukkainen nainen katsoo suoraan kameraan ja hymyilee, hänen edessään on tiheä vihreä kasviviidakko
Kuva: Tuovi Hippeläinen

Taiteen maisteri, taidepedagogi ja tekstiilitaiteilija Laura Isoniemi (s.1962) palkitaan uraauurtavasta ja näkemyksellisestä työstään tekstiilitaiteen opettajana ja suunnittelumenetelmien kehittäjänä. Isoniemi on toiminut kolmekymmentä vuotta taiteen ja suunnittelun opetustehtävissä Aalto-yliopistossa. Sen lisäksi hän on opettanut lukuisissa muissa korkeakouluissa, sekä kotimaassa että ulkomailla edistäen ansiokkaasti muotoilun koulutuksen kansainvälisyyttä ja monialaisuutta.

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry nostaa palkinnon perusteluissa esiin erityisesti Isoniemen luovaan ajatteluun kannustavan pedagogiikan sekä innovatiiviset suunnittelumenetelmät, jotka ovat vaikuttaneet monien suunnittelijapolvien työskentelyyn ja ajatteluun. Isoniemen opettamat menetelmät kumpuavat hänen omasta taiteellisesta työstään, jonka ydintä ovat kokeellisuus ja systeemiajattelu. 

”Tunnustus merkitsee minulle paljon, sillä se on kollegojen arvottama tunnustus. Olen tehnyt pitkän uran freelancerina ja tuntiopettajana, ja tehnyt työtä sydämellä ja laajentanut ammattitaitoa kouluttamalla itseäni lisää”, Isoniemi kertoo.

”Olen opettanut laajalle, monialaiselle ja kansainväliselle opiskelijajoukolle, mitä pintasuunnittelu, muotoilu ja luovuus ovat ja miten niitä ilmaistaan. Olen kokenut työni tärkeänä ja mielekkäänä, koska pidän opettamiani asioita tärkeinä ja yleishyödyllisinä laajemminkin.”

Monialainen toimija

Laura Isoniemi on muotoilun, taiteen ja tieteen aloja yhdistävän opetuksen asiantuntija. Opettajavaihto ja opetustyö Kiinassa ovat antaneet hänelle paljon arvokasta kokemusta, jonka pohjalta hän on kehittänyt monialaisia opetusmenetelmiä. 

Olen opettanut monialaiselle, kansainväliselle opiskelijajoukolle, mitä pintasuunnittelu, muotoilu ja luovuus ovat ja miten ilmaista niitä."

Tekstiilitaiteilija Laura Isoniemi
Kirjan Kuviollinen mieli etukansi

Isoniemi on suunnitellut monipuolisesti painokangaskuvioita, tuotteita ja julkisia tekstiiliteoksia. Hänellä on ollut useita yksityisnäyttelyitä ja hän on osallistunut yli 70 ryhmänäyttelyyn Suomessa ja ulkomailla. Laajan kokemuksensa luovuuden opetuksesta ja kuviosuunnittelusta Isoniemi on koonnut kirjoittamaansa Kuviollinen mieli -kirjaan (Aalto ARTS Books, 2019).

Laura Isoniemi on toiminut myös kansainvälisissä hankkeissa kuraattorina ja tuottajana useissa näyttelyissä. Suurin niistä oli Echoes – 100 Years in Finnish Design and Architecture -näyttely, joka kiersi Suomen itsenäisyyden juhlavuonna viidessä eri Euroopan maassa ja keräsi yli 50 000 katsojaa.  &Բ;

Parhaillaan Isoniemi opettaa Aalto-yliopiston monialaisella Kristallikukkia peilisalissa -kurssilla, joka yhdistää matematiikkaa ja taidetta. Hän itse kokee voivansa vaikuttaa opetustyönsä välityksellä. Hänen tapojaan toimia ovat vuorovaikutus, läsnäolo ja toisen kohtaaminen, sallivuus ja humaani ote ihmisiin – uteliaisuutta unohtamatta.

Vuosikymmenten opetuksen jälkeen hän siirtyy nyt tuoreiden näyttelyjen myötä oman taideilmaisun pariin ja juhlistaa Vuoden tekstiilitaiteilija -nimitystään juhlanäyttelyllä Order and Principles.

"Palaan näyttelyssä juurilleni luovaan kuviosuunnitteluun. Teoksissa haastoin itseni ja tutkin, miten luoda mahdollisimman monta erilaista kuviota vain yhtä väriä ja muotoa käyttämällä. Olen systeemien rakentelija, ja järjestelmät kiehtovat minua. Kuvioiden teko on minulle tapa jäsentää ajatuksia ja saada asiat paikoilleen, kuvio kerrallaan. Vuoropuhelu kuvioiden kanssa on kuin peliä; yksi muutos vaikuttaa koko kuvioon."   &Բ;

Tekstiilitaiteilijat TEXO ry on tekstiilitaidetta edistävä ammatillinen asiantuntijajärjestö, joka on yksi Ornamo ry:n jäsenjärjestöistä. Vuoden tekstiilitaiteilija -tunnustus on myönnetty vuodesta 1981 lähtien. Palkinnonjakotilaisuus ja Isoniemen näyttelyn avajaiset järjestettiin Aalto-yliopiston Väre-rakennuksessa 15. helmikuuta.

Tervetuloa näyttelyyn!

Vuoden tekstiilitaiteilija -palkintoa juhlistetaan vuoden aikana kahdella näyttelyllä:

ٷ A Pʳ -näyttely on esillä Aalto-yliopiston V1-galleriassa 16.2.–5.3. Otaniementie 14, Espoo. Avoinna ma-to klo 8–21, pe 8–20, la 9–17. 

MATERIAL AND MEANINGS -näyttely 31.5–22.6. Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa, Hietalahdenranta 17, Helsinki. Avoinna ti 11–17, ke 11–18, to-pe 11–17, la-su 12–16. &Բ;
 

Yhteystiedot:

Tekstiilitaiteilija Laura Isoniemi, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, 040 508 7090, laura.isoniemi@aalto.fi ,&Բ; &Բ;
 
ry, puheenjohtaja Jaana Woll, 040 570 7792, info@tekstiilitaiteilijattexo.fi &Բ;
 &Բ;

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iäkkäämpi henkilö istuu lattialla turkoosin ja keltaisen säkkituolin välissä, kasvot sumeina
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi

Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Ihmisiä aaltoilevalla katutasanteella, vieressä korkea valkoinen kellotorni pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin

Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Perhe poseeraa vuonon satamassa punaisten mökkien ja lumihuippuisten vuorten taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä

Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.
Graafinen juliste, tummat lehdet, harmaa tekstuuri ja teksti “Näytös 26 Näyttely”.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näytös/Näyttely26 muuttaa Helsingin Lasipalatsikorttelin muodin ja tekstiiliosaamisen polttopisteeksi

Tapahtumakokonaisuus esittelee Aallon tekstiilin, vaatteen ja muodin alueen kokonaisvaltaista osaamista, kun sekä muodin kandidaattipääaineesta että muodin ja tekstiilin maisteripääaineesta (MA Major in Fashion and Textile Design) valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetyönsä.