鶹ý

Uutiset

Kyberturvallisuuden kehitys alkaa tietoisuudesta

”Fyysinen ja digitaalinen turvallisuus ovat jo erottamaton osa toisiaan”, professori Jarno Limnéll yleisöluennolla.

Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll pohtii kolmannella ”Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista” -yleisöluennolla tulevaisuutta ja teknologian kehitystä.

– Arviot 1900-luvun alussa siitä, mitä teknologia on sadan vuoden kuluttua, eivät ole pysyneet kehityksen mukana. Meidän on pystyttävä ajattelemaan lähes mahdottomia ajatuksia, sillä ne saattavat olla nopeammin todellisuutta, mitä uskommekaan.

Digiturvallisuus kehittyy tietoisuuden kautta. Professorin mukaan kybermaailman suurimmat taistelut käydään ihmisten mielissä ja siksi peräänkuuluttaa alan opetuksen eli kansalaistaidon ja tutkimuksen kehittämistä.

– Kun puhutaan kyberturvallisuudesta, strategiset ja poliittiset päätökset ovat ratkaisevassa asemassa. Siksi Aalto-yliopisto selvitti, mitä kansanedustajat ajattelevat Suomen kyberturvallisuudesta.

Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdentymisen myötä turvallisuus on jo yksi suuri vuorovaikutteinen verkosto.

– Luottamus on erottamaton osa näitä rakennuspalikoita ja se on aina voitettava. Tulevaisuudessa johdetaan luottamusta, professori ennustaa.

Luottamuksesta luennoi myös VTT:n erikoistutkija Antti Pelkonen. Hän avasi Kyberosaaminen Suomessa -hankkeen tuloksia Suomen kyberosaamisen vajeista ja mahdollisuuksista ja, mitä meidän pitää vielä kehittää luottamuksen saamiseksi. Hanketta rahoitti valtioneuvoston kanslia osana valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaa.

Katso tallenne luennosta .

äپٴDz:

Kyberosaaminen Suomessa: Nykytila ja tiekartta mahdollisuuksien tulevaisuuteen -tutkimushanke

Aalto-yliopisto selvitti, mitä kansanedustajat ajattelevat Suomen kyberturvallisuudesta

Professori Jarno Limnéll
040 527 6173
jarno.limnell@aalto.fi
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
Twitter: @JarnoLim

Aalto-yliopisto järjestää , joka on kaikille avoin, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Luentosarjassa paneudutaan kyberturvallisuuden teemoihin eri näkökulmista viidellä luennolla. Seuraava luento “ ” järjestetään tiistaina 12. huhtikuuta klo 17–19.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.