Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Kunnianhimoisia projekteja Sähköpajassa

Kevään kurssilaisia kannustettiin asettamaan tavoitteet entistä korkeammalle.

Tyytyväiset kurssilaiset ja innokkaat kuuntelijat kokoontuivat jälleen jo perinteeksi muodostuneen Sähköpaja-kurssin loppuseminaariin Sähkötekniikan korkeakouluun. Kevään 2016 ryhmät olivat saaneet aikaan huikeita projektitöitä. Inspiraation lähteenä oli useimmilla ollut jokin harrastus tai esimerkiksi Star Wars.

Keväällä 2016 pajalla oli kannustettu erityisesti kokeilemaan rajoja ja asettamaan tavoitteet todella korkealle.

– Tämä näkyi kaikissa 40 projektissa, sillä monella aika loppui kesken eivätkä he ehtineet toteuttamaan kaikkia visioitaan. Monella työ projektin parissa jatkuu edelleen, vaikka kurssi on jo päättynyt, kurssin vetäjä Kimmo Silvonen kertoo.

Pajassa kasattiin tällä kertaa muun muassa aurinkokennoilla kulkeva mars-kulkija, älypeili, midi-ohjattu akustinen kitara, Star Warsin kulttirobotti, mokamaster, aurinkoenergiaa hyödyntävä lentokone, piirilevyjyrsin, vinyylilevynvaihtaja ja paljon muuta.

Pajan töitä esillä jo kuudennen kerran

Kevään 2016 sähköpajakurssilaisten lopputyöt olivat esillä yleisölle torstaina 26. toukokuuta. Kurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa kevät- ja syyslukukaudella ja seminaari kokoaa yhteen yleisön ja opiskelijat Otaniemeen Sähkötekniikan korkeakoulun tiloihin.

Sähköpaja-kurssi järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2013. Kurssi on koettu innostavaksi ja motivoivaksi, ja siellä on koettu olevan hyvä ja kannustava ilmapiiri. Kurssin tavoitteena on nähdä käytännössä, mihin teoriaa tarvitaan ja se on saanut kiitettävää palautetta niin opiskelijoita kuin korkeakoulun ulkopuolisiltakin tahoilta. Kurssi on suunnattu pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoille, mutta mukaan tulee vuosi vuodelta lisää innokkaita osallistujia kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista.

Live-video loppuseminaarista on katseltavissa .

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.