鶹ý

Uutiset

KTT Ville Rantalalle OP Ryhmän tutkimussäätiön väitöskirjapalkinto

Rantala tutki väitöskirjassaan, kuinka sosiaalinen vuorovaikutus ja verkostot vaikuttavat taloudelliseen päätöksentekoon rahoituksen alueella.

OP Ryhmän tutkimussäätiö on myöntänyt vuosittaisen väitöskirjapalkintonsa kauppatieteiden tohtori Ville Rantalalle (kuvassa). Väitöskirjapalkinnon arvo on 10 000 euroa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa toukokuussa 2016 hyväksytyssä väitöskirjassaan ”Essays on Peer Effects in Finance” Rantala tutki, kuinka sosiaalinen vuorovaikutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat taloudelliseen päätöksentekoon rahoituksen alueella. Hän analysoi väitöskirjassaan vaikeasti tutkittavia ilmiöitä uusien tutkimusmenetelmien ja ainutlaatuisen tutkimusaineiston avulla. Tutkimusaineistonaan Rantala on käyttänyt muun muassa Wincapita-sijoitushuijauksen esitutkintamateriaalia. Väitöskirjan ohjaajana toimi rahoituksen professori Markku Kaustia.

Väitöskirja koostuu neljästä esseestä ja johdantokappaleesta

Väitöskirjan ensimmäisessä osassa tutkitaan yritysten välistä imitointia ja sosiaalista oppimista ja esitellään uusi itseorganisoituva pörssiyritysten luokitusjärjestelmä, joka perustuu yrityksiä seuraaviin pörssianalyytikoihin.

Toisessa esseessä tutkitaan tätä uutta menetelmää hyödyntäen yritysten välistä imitointia New Yorkin pörssissä listattujen yritysten osakesplit-päätöksissä. Tulosten perusteella yritykset tekevät splittejä huomattavasti todennäköisemmin, jos niiden vertaisyritykset ovat äskettäin splitanneet osakkeitaan.

Kolmannessa esseessä analysoidaan Wincapita-aineiston avulla suullisen sijoitustiedon leviämisprosessia ja verrataan sitä aikaisempiin teoreettisiin malleihin. Rantalan mukaan Wincapitassa havaittu sosiaalinen verkostorakenne selittää, kuinka uusi sijoitusidea voi levitä väestössä räjähdysmäisen nopeasti, vaikka suurin osa sijoittajista ei levitä tietoa eteenpäin tai keskustelee siitä vain harvan ihmisen kanssa.

Neljännessä esseessä analysoidaan, kuinka kutsujana toimineen sponsorin henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttivat Wincapita-sijoituksiin. Tulosten perusteella jäsenet sijoittivat omiin tuloihinsa suhteutettuna enemmän, kun sponsori oli suhteellisesti suurituloisempi, vanhempi tai koulutetumpi.

Ville Rantala toimii tällä hetkellä rahoituksen apulaisprofessorina Miamin yliopistossa.

äپٴᲹ:
Apulaisprofessori Ville Rantala
vrantala@bus.miami.edu
p. +1 305-284-8286

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Sami Lauronen, Axel Hedman, Eero Virmavirta, Olli Latvakoski, Elina Heikkila.jpg
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt

Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomityötä.
Kaksi ihmistä istuu moottoripyörällä illanhämärässä ja katsoo kaukaisia kaupungin valoja.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sherwan Hajin My Name is Hope on voittanut vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon

My Name is Hope on ohjaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Sherwan Hajin maisterielokuva Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta.