Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Komiakorttelin ideakilpailun voitto Omenankukan terälehtiä -suunnitelmalle

Seinäjoen Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkoalueiden ideakilpailu on ratkennut.
Komiakorttelin ideakilpailun voitto Omenankukan terälehtiä -suunnitelmalle

Pääpalkinnon 2500 euroa saa suunnitelma Omenankukan terälehtiä. Voittajatyön on suunnitellut työryhmä Inka Norros, Hertta Ahvenainen ja Sanna Sarkama.

Tuomariston mukaan voittajatyö on eheä ja toimiva kokonaisuus, johon on onnistuttu luomaan ainutlaatuinen tunnelma. Kilpailutyössä korttelin läpi kulkeva kevyenliikenteen raitti luo vehreän selkärangan, jonka kautta sen versot levittäytyvät puuryhminä korttelin pihoille.

Suunnitelmassa on ratkaistu onnistuneesti yksityisten ja julkisten tilojen väliset siirtymät sekä alueen reitistö. Piha-alueet on jaettu selkeiksi toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi, jotka kannustavat aktiivisuuteen ja ulkoiluun. Kilpailun yhtenä arviointiperusteena oli hulevesien käsittely, joka oli voittajatyössä ratkaistu kuljettamalla hulevedet vesiaiheena raittia pitkin.

Jaetun toisen palkinnon (1250 euroa) saavat suunnitelmat Kudelma ja Meander. Raati päätti lunastaa myös Sarka-nimisen suunnitelman. Kilpailu oli suunnattu Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman opiskelijoille.

Seinäjoen kaupungin ja YIT:n järjestämän kilpailun tarkoituksena on luoda uutta ihmisläheistä kaupunkirakennetta. Alueelle on luonnosteltu asumista noin 33 000 kerrosneliömetriä, mikä mahdollistaa yli 400 asuntoa. Uusi sisäpihojen ja viheralueiden muodostama asuinalue sijaitsee Joupissa Suupohjantien, Herralankadun ja Sastamalankadun välisellä alueella.

Ensimmäisten kahden asuinkerrostalon rakennuslupahakemukset on jätetty ja rakentaminen alkanee lähiviikkoina. Uuden puistomaisen Komiakorttelin ulkoalueiden ideakilpailu antaa mahdollisuuksia jatkosuunnitteluun toiminnallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseksi.

Komiakorttelin kilpailutöihin voi tutustua kaupungintalon aulassa 18.3.–2.4. klo 8–15.45.

Lisätiedot:      
kaavoitusarkkitehti Veli-Matti Prinkkilä, Seinäjoen kaupunki, p. 044 418 1531
projektipäällikkö Juha Pöntinen, YIT Rakennus Oy, p. 040 843 9827, juha.pontinen@yit.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta

Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.