鶹ý

Uutiset

Kiinteistöt kriisinhallinnan apuna – Suomen Akatemialta rahoitus kansallisen kriisivalmiuden parantamiseen 

"Koronapandemia on osoittanut meille, kuinka paljon kiinteistöt ja rakennettu ympäristö vaikuttavat hyvinvointiimme kriisin aikana", muistuttaa apulaisprofessori Saija Toivonen.  
Saija Toivonen

Suomen Akatemia on myöntänyt 20 miljoonaa euroa kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden tieteelliseen tutkimukseen. Rahoituksen sai kaikkiaan 16 hanketta, yhtenä niistä apulaisprofessori Saija Toivosen&Բ;ää&Բ;Kiinteistöt ja kestävä kriisinhallinta kaupunkiympäristössä -tutkimushanke (Real Estate and Sustainable Crisis management in Urban Environments RESCUE), jossa tutkijat selvittävät kiinteistöjen merkitystä kriisinhallinnassa ja kriisivalmiudessa.  

”Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja talouteen. Siksi on tärkeää tunnistaa mahdolliset tulevat kriisit ja varautua niihin hyvissä ajoin,” muistuttaa Toivonen. 

”Tutkimme kriisien vaikutusta ihmisten hyvinvointiin, ja pyrimme löytämään keinoja, joilla suunnittelu, rakentaminen, asuminen voidaan toteuttaa siten, että rakennettu ympäristö – kotona tai työpaikalla – sopeutuu paremmin muuttuviin olosuhteisiin,” hän jatkaa. 

Tutkimus on monialainen ja siinä yhdistyvät tulevaisuudentutkimus, arkkitehtuuri, maankäytön suunnittelu, yhdyskuntasuunnittelu ja kiinteistötalous. Tutkimushankkeessa ovat mukana yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta sekä Turun ja Tampereen yliopistot 

Saija Toivonen toimii kiinteistötalouden apulaisprofessorin Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitoksella. Hän on aiemmin työskennellyt kiinteistötalouden yliopistolehtorina ja tutkijatohtorina Aalto-yliopistossa sekä konseptikehittäjänä NCC:n palveluksessa tehtävänään asuntorakentamiseen liittyvät markkina-analyysit. Toivonen väitteli kiinteistötalouden alalta vuonna 2011 aiheenaan Tulevaisuuden toimitilamarkkinat: muutosvoimat, niiden vaikutukset ja toimitilatoiveet pääkaupunkiseudulla.  

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.