鶹ý

Uutiset

Kesätyö yliopistolla on itsenäistä ja joustavaa, mutta vaatii rutkasti oma-aloitteisuutta

Sähkötekniikan korkeakoulu palkkaa vuosittain kymmeniä opiskelijoita erilaisiin kesätyötehtäviin.
Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelija kesätöissä elektroniikan ja naotekniikan laitoksella, kuva: Aalto-yliopisto / Linda Koskinen

Kesäkuun lopussa Otaniemen kampusalue hiljenee Aallon opiskelijoiden suunnatessa kesälaitumille. Vaikka opinnot jäisivät ansaitulle tauolle, osa opiskelijoista viettää kesänsä yliopistolla töitä tehden. Sähkötekniikan korkeakoulussa työskentelee tänä kesänä yli 50 opiskelijaa.

Yksi heistä on hollantilainen Thomas van Gemert. Kiinnostus ihmisen ja tietokonejärjestelmien välistä vuorovaikutusta kohtaan sai hänet hakeutumaan Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelmaan. Kesätöihin tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitokselle van Gemert päätyi, kun professori Antti Oulasvirta pyysi häntä työskentelemään tutkimusryhmäänsä, jossa tutkitaan uusia laskennallisia menetelmiä käyttöliittymien suunnitteluun ja mukauttamiseen.

”Aallossa työskentely on aika rentoa. Ryhmässä on hyvä ilmapiiri ja opin paljon koodaamisen ohessa. Lisäksi pääsen työskentelemään minua erityisesti kiinnostavan tunteiden tietokoneellisen simuloinnin parissa. Parasta on kuitenkin se, että pystyn osallistumaan kiinnostaville luennoille ja kursseille työteon ohessa”, hän kertoo.

Kesätyö Sähkötekniikan korkeakoulussa antaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua tutkimusprojektissa työskentelyyn. Paikan saaminen saattaa edellyttää kesätyöprojektin erityisalaan liittyviä taustaopintoja sekä hyviä arvosanoja teknisesti haastavista aiheista. Oma-aloitteisuus kuitenkin kannattaa ja kesätyöpaikan voi saada jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Koulun tavoitteena on tarjota joustava ja mukava kesätyö, jonka kautta opiskelijat pääsevät syventymään omaan aihealueeseensa.  

Arvostan sitä, että olen päässyt jo opintojen varhaisessa vaiheessa näkemään, millaista työskentely tutkimuksessa on.

Helena Hilander

Sähkötekniikan opiskelija Oskari Ojala työskentelee signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitoksella. Hänen työtehtävänään on valonmittausprosessin tietokonemallintaminen Matlab-ohjelmistolla. Hän käsittelee aihetta myös kandidaatintyössään, jonka on tarkoitus valmistua kesän aikana.

”Työskentely täällä on mielenkiintoista ja tutkimuksen taso on korkea. Työnteko vaatii paljon oma-aloitteisuutta, mikä tarjoaa mahdollisuuksia, mutta myös vastuuta. Oma motivaatio on tärkeässä roolissa.”

Osa kesätyöntekijöistä pääsee hyödyntämään omia opiskelukokemuksiaan ja työskentelemään yliopistokurssien parissa. Esimerkiksi Automation and Electrical Engineering- maisteriohjelmassa syksyllä aloittavan Harri Aaltosen työtehtävät liittyvät Automaatio-kurssin kehittämiseen: hän suunnittelee harjoitustehtäviä ja -alustaa mikrokontrolleriharjoituksia varten.

Kokemus oikeasta tutkimusprojektista sekä tutustuminen akateemiseen maailmaan saattavat innostaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Osa kesätyöprojekteista päätyy julkaistuiksi papereiksi, joissa kesätyöntekijät ovat kirjoittajina, mistä voi olla hyötyä työnhaussa. Toisen opiskeluvuotensa bioinformaatioteknologian kandidaatinohjelmassa aloittava, elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella työskentelevä Helena Hilander näkee kesätyön yliopistolla hyödyllisenä myös opintojensa suunnittelun kannalta:

”Arvostan sitä, että olen päässyt jo opintojen varhaisessa vaiheessa näkemään, millaista työskentely tutkimuksessa on. Tämä auttaa huomattavasti oman urani suuntaamisessa”, hän toteaa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille 2026

Vinkkejä ja muistutuksia tohtoriopiskelijoille kesäkuukausille 2026