鶹ý

Uutiset

”Keittokirja” kannustaa kestäviin innovaatioihin

Uusi Cookbook for Sustainability Innovation korostaa yritysten yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.
cookbook_kuva_ed1_fi.jpg

Kestävän kehityksen edistäminen vaatii yrityksiltä innovatiivista yhdessä luomista erilaisten sidosryhmien kanssa. Monet yritykset toimivatkin jo näin, mikä käy ilmi uudesta kestäviä innovaatioita käsittelevästä Cookbook for Sustainability Innovation -oppaasta.

”Kestävyyden edistäminen vaatii, että arvioimme elämäntapamme täysin uudelleen. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että koko järjestelmän laajuiseen muutokseen vaikuttavia innovaatioita on jo tehty”, kertoo vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme.

Cookbook for Sustainability Innovation tarkastelee BMW:n, Skanskan, Frostan, EcoVeritaksen ja Rockwoolin kestäviä, yhteisen luomisen innovaatioita. Esimerkit osoittavat erilaisia tapoja ja ”aineksia”, joihin kukin innovaatio perustuu. Myös yhteistyökumppaneiden laaja skaala ja epätavallinen yhdistelmä näkyy esimerkeissä.

”Yritykset työskentelivät esimerkiksi ei-kaupallisten järjestöjen, kuntien, korkeakoulujen ja ruohonjuuritason järjestöjen kanssa. Tällaisten yhteistyökuvioiden ansiosta yritykset pääsivät tutkimaan ideoitaan esimerkiksi musiikkifestivaaleilla”, selittää Angelina Korsunova, joka työskenteli Aallon EU-InnovatE-hankepäällikkönä.

”Yksi yllättävä yhteistyötaho oli kansalaiset, jotka osallistuivat kaikkiin innovaatioprosesseihin erilaisilla tavoilla”, sanoo tutkijatohtori Jennifer Goodman. ”Tavallisten ihmisten osallistuminen oli erityisen arvokasta ideakilpailuissa, koulutuskampanjoissa ja tuotteiden laajamittaisessa testaamisessa.”

Yrityksen ilmapiiri on myös tärkeässä asemassa, kun puhutaan kestävistä innovaatioista. ”Ylimmän johdon tuki, työkulttuuri ja järjestötasoinen osallistuminen tulivat selvästi esille kaikissa tapauksissa”, sanoo Halme.

Cookbook for Sustainability Innovation -oppaan tuotti Kauppakorkeakoulun Sustainability in Business Research -ryhmä osana EU-InnovatE-hanketta (End User Integration, Innovation & Entrepreneurship) Münchenin teknillisen yliopiston johdolla. EU-komissio rahoitti 14 johtavan akateemisen aivoriihen ja verkostokumppanin välistä yhteistyötä vuosina 2014–2016. Tarkoituksena oli tutkia loppukäyttäjiä innovatiivisina ja aloitteellisina toimijoina EU:n vihreän talouden luomisessa.

äپٴᲹ:

Angelina Korsunova, tutkijatohtori
johtamisen laitos, Kauppakorkeakoulu
puh. 040 353 8008
angelina.korsunova@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.