鶹ý

Uutiset

Kauppakorkeakoulun tohtoriohjelma on korkeatasoinen ja kansainvälinen

Hakuaika kauppatieteiden tohtoriohjelmaan on alkanut.
Käynnissä oleva haku kauppatieteiden tohtoriohjelmaan päättyy 16.1.2017 klo 14 (Suomen aikaa).

Kauppakorkeakoulun tohtoriohjelmassa voi suorittaa kauppatieteiden tohtorin tai lisensiaatin tai filosofian tohtorin tutkinnon. Uusia tohtoriopiskelijoita valitaan nelivuotiseen ohjelmaan hakuprosessin kautta kerran vuodessa. Haku kauppatieteiden tohtoriohjelmaan alkoi 4.10.2016 ja päättyy 16.1.2017 klo 14 (Suomen aikaa). Valintapäätökset valmistuvat maaliskuun aikana.

”Tohtoriohjelman tavoitteena on kouluttaa korkeatasoisia ja monialaisia asiantuntijoita kansallisille ja kansainvälisille markkinoille. Tohtoriohjelmamme on englanninkielinen ja se on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat motivoituneita suorittamaan kokopäiväisiä tohtoriopintoja ja tuottamaan kansainvälistä huippua edustavaa tutkimusta”, tohtoriohjelman johtaja, professori Janne Tienari kertoo.

Tohtorimme työllistyvät hyvin

Kauppakorkeakoulun tohtoriohjelmasta valmistuu vuosittain keskimäärin 20–25 tohtoria. Tohtoreiksi valmistuneet ovat sijoittuneet tutkinnon jälkeen hyvin; moni on jatkanut akateemisessa maailmassa Suomessa tai ulkomailla, moni toimii myös jo ennen tohtoriopintojaan perustamassaan yrityksessä. Osa tohtoreista on sijoittunut suuryrityksiin.

”Tutkimustyötä tukevat opinnot (60 op) räätälöidäänkin laajasti tohtorikoulutettavan tavoitteiden mukaisesti. Opinnot ja väitöstutkimus suoritetaan jossakin 12 pääaineesta ja ne koostuvat yleisistä teoriaopinnoista, erikoistumisalueen opinnoista ja omaan tutkimusalaan liittyvistä opinnoista. Kaikille uusille kokopäiväisille tohtoriopiskelijoille taataan rahoitus vähintään kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi. Rahoitus jatkuu ensimmäisen vuoden jälkeen toiselle vuodelle, kunhan opiskelija etenee pääaineen etenemisvaatimusten mukaisesti”, tohtoriohjelman koordinaattori Ritva Laaksovirta kertoo.

Opintojaksoja ja kursseja ulkomaisissa yliopistoissa

Kauppakorkeakoulun laitoksilla ja aineilla on pitkäjänteistä yhteistyötä ulkomaisten yliopistojen kanssa. Professoreitamme on ollut vierailevina professoreina mm. London Business Schoolissa, EMLyon Business Schoolissa ja Erasmus University Rotterdamissa. Tienarin mukaan ulkomaisten tohtoriopiskelijoiden määrä kasvaa tasaisesti – noin viidennes tohtoriopiskelijoista on ulkomaalaisia, tänä vuonna aloittaneista yli puolet.

”Monet tohtorikoulutettavat sisällyttävät opintoihinsa myös ulkomaisissa yliopistoissa tai tutkijaverkostoissa suoritettuja kursseja, seminaareja ja konferenssiesityksiä. Opiskelijat voivat hakea säätiöistä rahoitusta ulkomaisia opintojaksoja varten. Huomattava osa tohtoriopiskelijoista myös julkaisee kansainvälisissä tieteellisissä huippujulkaisuissa, kuten Journal of the Academy of Marketing Science ja Journal of Financial Economics. Väitöskirjojen kieli on lähes aina englanti. Myös vastaväittäjät ovat useimmiten ulkomaisten yliopistojen professoreita, monet heistä varsin ansioituneita tutkimusalallaan”, Tienari kertoo ohjelman kansainvälisyydestä.

äپٴDz:
(into.aalto.fi)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.