鶹ý

Uutiset

Kaupan kaikkikanavaistuessa yritykset kohtaavat uusia johtamishaasteita ja kasvavia osaamisvaatimuksia

Uusi kirja pureutuu kaikkikanavaisen kaupan johtamiseen. Kaikkikanavaisuudella tarkoitetaan fyysisten ja digitaalisten kanavien samanaikaista käyttöä ja keskinäistä yhtenäistämistä.
mies ja tietokone
Kuva: Aalto-yliopisto / Henri Vogt

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Arto Lindblom on julkaissut yhdessä KTT Matti Kauton ja KTT Lasse Mitrosen kanssa uuden kirjan kaupan kaikkikanavaisuudesta (eng. omnichannel retail). Kaikkikanavainen kauppa -kirjan on kustantanut Alma Insights.

Kirjassa kuvataan, kuinka voimakkaasti digitalisoituva markkinaympäristö yhdessä kulutustottumusten muutosten kanssa ajaa kauppaa kaikkikanavaistumaan. Kaikkikanavaisuudella tarkoitetaan fyysisten ja digitaalisten kanavien samanaikaista käyttöä ja keskinäistä yhtenäistämistä sekä integrointia asiakkaiden palvelemiseksi heidän eri tarvetilanteissaan ja asiakaspolun eri vaiheissa. 

Kaikkikanavaisuus mahdollistaakin sen, että asiakas voi kohdata kaupan juuri sillä tavoin ja silloin kun hän itse haluaa tai kokee sille tarvetta. Ideaalitilanteessa kaupan eri kanavien, kuten kivijalkamyymälöiden ja verkkokaupan väliset rajat poistuvat ja asiakas voi liikkua kanavien välillä täysin kitkatta. Tämä mahdollistaa saumattoman asiakaskokemuksen, jota pidetään yleisesti kaikkikanavaisuuden yhtenä tärkeimpänä tavoitteena. 

”Asiakkaiden suuntaan kaupan kaikkikanavaisuus näyttäytyy – tai sen tulisi näyttäytyä – yhtenäisenä ja johdonmukaisena toimintana läpi kaikkien kanavien ja myös mahdollisuutena käyttää erilaisia kanavia joustavasti asiakaspolun eri vaiheissa ja kohtaamispisteissä. Tämän tiedetään herättävän asiakkaissa luottamusta ja aikaansaavan asiakaspysyvyyttä”, painottaa professori Arto Lindblom.

Kaikkikanavaisuus vaatii kaupalta suurta osaamista

Vaikka kaikkikanavaisuudesta on puhuttu kaupan alalla jo pitkään, harva kaupan yritys pystyy lopulta toteuttamaan sitä kokonaisvaltaisesti ja kanavien keskinäistä yhteistyötä edistäen. Kaikkikanavaisuus vaatiikin kaupalta suurta osaamista, mutta myös riittäviä investointeja esimerkiksi nykyaikaisiin integroituihin tietojärjestelmiin ja data-analytiikkaan. Kaikkikanavaisuus on mitä suuremmassa määrin tiedolla johdettua liiketoimintaa. Onnistunut järjestelmäintegraatio on siten kaikkikanavaisen kaupan perusta.

Keskeistä on myös kyky uudistaa kaupan liiketoimintamallia siten, että se mahdollistaa tehokkaan johtamisen ja johdonmukaisen toiminnan läpi eri kanavien. Kaikkikanavaisuuteen siirtymisessä on laajimmillaan kyse koko organisaation ja sen rakenteen ja sisäisten johtosuhteiden sekä päätöksenteon mekanismien muuttamisesta. Tämä muutosmatka ei ole aina helppo.

Juuri julkaistu kirja avaa näitä kaikkikanavaiseen liiketoimintaan liittyviä kysymyksiä ja johtamishaasteita sekä esittelee kaikkikanavaisen kaupan pelikirjan. Kirjassa kuvattava pelikirja auttaa kauppaa tekemään strategisia valintoja ja ratkaisuja, jotka mahdollistavat tai edesauttavat kaikkikanavaiseen toimintaan siirtymistä ja kaikkikanavaisuuden johtamista. Pelikirjan sisältöä havainnollistetaan kirjassa lyhyiden yritysesimerkkien avulla.

Kaikkikanavainen kauppa -kirja soveltuu niin opetuskäyttöön kuin liikkeenjohdon koulutukseen. Kirja tarjoaa myös tietoa ja näkemyksiä kaupan alan tutkijoille ja asiantuntijoille.


äپٴDz

Lindblom, A., Kautto, M. & Mitronen, L. (2025). Kaikkikanavainen kauppa. Alma Insights. 

Arto Lindblom
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Markkinoinnin laitos
arto.lindblom@aalto.fi
+ 358 50 312 0929

Markkinoinnin laitos

Markkinoinnin laitos on menestyksekäs ja dynaaminen yhteisö opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita, joiden kunnianhimoisuus näkyy tutkimusprojekteissa ja hankkeiden verkostoissa.

Lue lisää
Three Aalto University students are doing group work by writing on paper together.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Juha Gogulski, kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Juha Gogulski kehittää räätälöityä aivostimulaatiohoitoa masennukseen

Aalto-yliopiston tutkijatohtori ja Instrumentariumin tiedesäätiön Fellow-apurahan saanut Juha Gogulski kehittää tutkimusta, jonka tavoitteena on räätälöidä masennuspotilaille yksilöllistä aivostimulaatiohoitoa.
Moderni näyttelysali, mannekiineilla vihreitä ja valkoisia vaatteita, kulhoja ja beige kylpyamme jalustoilla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaisia puupohjaisia innovaatioita esillä Lontoossa

Näyttely esittelee suomalaisia biotalouden ratkaisuja niin teollisuuden kuin kuluttajan arkeen. Origamipohjaiset FOLD-materiaalit tarjoavat kestävämpiä ratkaisuja pakkausten ohella myös moneen muuhun käyttötarkoitukseen.