鶹ý

Uutiset

Kansainvälisten opiskelijoiden tyytyväisyys Aaltoon huipputasoa

International Student Barometer -kysely toteutettiin vuoden 2022 lopussa.
Picture Aalto University Unto Rautio
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Aalto-yliopiston kansainväliset opiskelijat osallistuivat maailmanlaajuiseen International Student Barometer (ISB) -kyselytutkimukseen viime vuoden marras-joulukuussa. Kattava kysely mittasi monin tavoin opiskelijoiden tyytyväisyyttä, odotuksia ja kokemuksia opintoihin hakeutumisesta aina valmistumiseen ja työllistymiseen asti. Kyselyyn vastasi kaikkiaan yli 190 000 opiskelijaa 146 yliopistosta ja 17 maasta.

Yleinen tyytyväisyys korkealla

Aalto-yliopiston kansainvälisistä opiskelijoista peräti 93 % kertoi olevansa tyytyväisiä opiskelukokemukseensa Aalto-yliopistossa ja 89 % heistä myös suosittelisi Aalto-yliopistoa ystävilleen.  

”Suurkiitos kaikille vastanneille! Tuo yleisen tyytyväisyyden lukema on ilahduttava. Teemme paljon töitä opiskelijoiden onnistumisen eteen, hienoa että se tuottaa tulosta”, sanoo Petri Suomala, Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori.   

Ruusujen lisäksi kansainväliset opiskelijat antoivat kyselyssä myös risuja. Kehitettävää ja parannettavaa on esimerkiksi tutustumisessa suomalaisiin opiskelijoihin.  

Vastauksista selviää myös, että kansainvälisille opiskelijoille työllistyminen on tärkeää – he arvostavat uraohjausta ja mahdollisuuksia työkokemuksen saamiseen. Aalto-yliopiston valintaan vaikuttivat eniten uramahdollisuudet, yliopiston maine sekä opiskelukustannukset. 

Vastausprosentti oli korkea: Yli 4 000 kansainvälisestä kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriopiskelijasta 37 % eli yhteensä 1 500 henkilöä vastasi kyselyyn, joukossa oli sekä tutkinto- että vaihto-opiskelijoita. 

Palaute ohjaa parantamaan palveluita 

Kyselyn tuloksia hyödynnetään yliopiston palveluiden ja opiskelukokemuksen parantamisessa. Aalto osallistui samaan kyselyyn edellisen kerran viisi vuotta aiemmin, ja sen perusteella kehitettiin muun muassa orientaatiota ja urapalveluita. 

International Student Barometer (ISB) on kansainvälinen kyselytutkimus, jonka toteuttaa brittiläinen International Graduate Insight Group Ltd ja joka Aalto-yliopistossa on suunnattu kansainvälisille opiskelijoille. Kyselyn osiot käsittelevät päätöksentekoa, saapumista, oppimista, asumista, tukipalveluita, suosittelua, työllistymistä ja hyvinvointia. Kyselyyn osallistui tällä kierroksella 148 kansainvälistä yliopistoa 17 maasta, Aalto-yliopisto oli mukana ns. Wave 2 -ryhmässä. Kysely oli avoinna Aallon opiskelijoille 24.11.-19.12.2022.  

Lue lisää

ISB-kyselyt Aalto-yliopistossa 

Uutinen kyselyn avaamisesta

Lisätietoja kyselystä

  • Toni Kaila, Aalto-yliopiston oppimispalvelut
    toni.kaila@aalto.fi
  • Eeva Liinamo-Liukku, Aalto-yliopison oppimispalvelut
    eeva-liinamo-liukku@aalto.fi
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.