鶹ý

Uutiset

Juuri päättyneillä opiskelijahakukierroksilla 3476 hakemusta

Kaikkiaan opiskelijahakemusten määrä laski edellisestä vuodesta noin 17 prosenttia, mutta eurooppalaisten hakijoiden määrä kasvoi.

Haku Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin sekä Mikkelin yksikössä järjestettävään englanninkieliseen International Business -kandidaattiohjelmaan päättyi 25.1.2017. Maisterihakemusten määrä laski viime vuodesta noin 18 prosenttia. Hakemuksia tuli vuonna 2016 yhteensä 3355, kun luku tänä vuonna on 2762. Nyt päättyneellä kierroksella maisterihakijoista noin 40 prosenttia tuli EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta, kun edellisvuonna prosenttiosuus oli noin 56. Muiden kuin suomalaisten EU/ETA-kansalaisten hakijoiden määrä kasvoi viime vuodesta noin 23 %.

Mikkelin yksikön kandidaattiohjelmaan tuli määräaikaan mennessä hakemuksia yhteensä 714, joka on 15,5 prosenttia vähemmän kuin edellisellä hakukierroksella. Hakijoista 25 prosentilla on kansallisuus EU- ja ETA-alueen ulkopuolella. Hakemuksia saapui yhteensä 67:stä eri maasta.

”Hakijamäärät laskivat odotettua vähemmän EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevien osalta, mikä oli positiivista. Tavoitteenamme on jatkossakin olla kansainvälinen ja houkutella parhaat opiskelijat yliopistoomme”, toteaa opetuksesta vastaava vararehtori Eero Eloranta.

Elokuusta 2017 alkaen englanninkielinen kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtava koulutus muuttuu maksulliseksi EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille kansalaisille. Lukuvuosimaksu Aallon maisteriohjelmissa maksaa 15 000 € ja Mikkelin kandidaattiohjelmassa 12 000 €. Lukuvuosimaksuvelvolliset voivat halutessaan hakea apurahaa Aalto-yliopiston apurahaohjelmasta.

Tänä vuonna tarjolla oli 77 hakukohdetta kauppatieteen, taiteiden ja tekniikan aloilla. Valtaosa Aallon maisteriohjelmista on englanninkielisiä.

Nyt päättyneillä hakukierroksilla haettiin englanninkieliseen kandidaattiohjelmaan sekä jo suoritetun kandidaatin tutkinnon tai vastaavien opintojen perusteella kaksivuotisiin maisteriohjelmiin. Kandidaattiohjelmaan hyväksyttävät opiskelijat saavat myös suoran opinto-oikeuden maisterin tutkintoon. Hakuaika suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin on 15.3.–5.4.2017.

Maisterihaun opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan 5.4.2017 ja Mikkelin yksikön kandidaattivalinnan 30.6.2017.

äپٴᲹ:

Eija Zitting, oppimispalveluiden päällikkö
p. 050 3647 778

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.