鶹ý

Uutiset

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi Aalto-yliopistolle 10,5 miljoonaa euroa bioinnovaatiokeskuksen perustamiseen

Keskus vauhdittaa siirtymistä kierto- ja biotalouteen ja luo Suomeen kestävän talouskasvun mahdollisuuksia.
green wall

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi Aalto-yliopistolle 10,5 miljoonaa euroa bioinnovaatiokeskuksen perustamiseen. Avustus on säätiön historian suurimpia.

”Avustuspäätös bioinnovaatiokeskukselle on lajissaan säätiölle uudentyyppinen strateginen avaus. Säätiöllä on korkeat odotukset keskuksen tavoitteiden toteutumiselle, läpimurtoratkaisujen tuottamiselle ja tutkimustulosten laajamittaiselle hyödyntämiselle”, sanoo Jane ja Aatos Erkon säätiön asiamies Hanna-Mari Peltomäki.

“Olemme valtavan kiitollisia Jane ja Aatos Erkon säätiölle tuesta, joka mahdollistaa ison kehitysloikan maamme bio- ja kiertotalousosaamisessa. Bioinnovaatiokeskus tarjoaa Suomelle ja koko maailmalle alansa uusinta tutkittua tietoa, huippuluokan osaajia sekä tuotekonsepteja, joissa yhdistyvät korkeatasoinen muotoilu ja teknologia kestävällä tavalla. Näin merkittävän tuen myöntäminen on säätiöltä rohkea ja visionäärinen panostus kestävään kehitykseen. Arvostamme tätä erittäin paljon”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Iso panostus monialaiseen yhteistyöhön

Bio- ja kiertotalouden haasteiden ratkominen ja keksintöjen kaupallistaminen ei onnistu yhden alan osaamisella. Siksi lahjoitusvaroilla perustetaan monialainen tohtorikoulu, jossa ongelmia lähestytään tekniikan, taiteen, muotoilun ja kauppatieteiden näkökulmasta. Tohtorikoulun vetäjäksi Aalto rekrytoi professorin, jolla on vahva osaaminen materiaalitieteestä ja kiertotaloudesta sekä kyky verkostoitua biotalousalueen ja luovien alojen osaajien, teollisuuden ja kasvuyritysten kanssa. Uudet läpimurtoratkaisut vaativat myös vahvaa teknologista kehitystyötä, ja siksi Aalto panostaa lahjoitusvaroja huippuluokan infrastruktuuriin.

Metsäteollisuuden osuus Suomen tavaraviennistä on noin viidennes. Laskelmien mukaan metsä- ja peltobiomassan arvo voitaisiin jopa kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, kun se hyödynnetään korkean lisäarvon tuotteiden valmistuksessa. Paperinkulutuksen vähentyessä puuta myös vapautuu käytettäväksi muihin tuotteisiin.

”Esimerkiksi tekstiilikuidusta saatava hinta on noin 2,5-kertainen liukoselluun verrattuna. Suomessa voisi olla biomateriaaleja hyödyntävä kukoistava tekstiiliteollisuus, jolloin tuotteiden arvo ja työllisyysvaikutukset moninkertaistuvat. Uusia biomateriaaleja tarvitaan myös pakkauksissa ja komposiiteissa. Tulevaisuuden prosessit ovat kestävän kehityksen mukaisia ja tuotteet suunnitellaan niin, että niitä voidaan kierrättää. Tämä on bioekonomiaa, jossa prosessit tukevat kiertotaloutta”, sanoo Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.

Aaltolaiset ovat yhdessä kumppaniensa kanssa kehittäneet viime vuosina useita lupaavia biomateriaali-innovaatioita. Hämähäkkisilkin ja selluloosan muodostamaa äärimmäisen lujaa materiaalia voidaan hyödyntää esimerkiksi komposiiteissa ja lääketieteen sovelluksissa. Ympäristöystävällisellä ja tehokkaalla AaltoCell-menetelmällä valmistetulla mikrokiteisellä selluloosalla on suuret markkinat elintarvike- ja eläinrehuteollisuudessa. Nanoselluloosasta tehty puuglitteri on ekologinen vaihtoehto muovi- ja metallipohjaisille hohdeväreille.

Bioinnovaatiokeskus hyötyy Aallossa jo toimivista tutkimusyksiköistä, joita ovat muun muassa neljä Euroopan tutkimusneuvoston (European Research Council, ERC) hanketta, VTT:n kanssa yhteinen Suomen Akatemian rahoittama lippulaivahanke ja kansallisella tiekartalla oleva biotalousinfrastruktuuri.

Muotoilua ja materiaalitiedettä yhdistävä on hyvä esimerkki Aallon monialaisesta yhteistyöstä. Muotoilun alalla Aalto on maailman kymmenen parhaan yliopiston joukossa, ja korkeatasoinen materiaalitiede perustuu vuosikymmenten vahvaan kuituosaamiseen.

Bio- ja kiertotalouden tutkimusta ja opetusta tukevat myös muut tutkimusalueet, kuten tekoälytutkimus. Aallon kampuksella on myös kattava 5G-verkko sekä teollisen internetin kokeilualusta, jossa on mukana alan johtavia yrityksiä.

äپٴDz:

Ilkka Niemelä, rehtori, Aalto-yliopisto, president@aalto.fi, puhelin: 050 452 4690 (assistentti Hely Kilpeläinen)

Kristiina Kruus, dekaani, Kemian tekniikan korkeakoulu, Aalto-yliopisto, dean-chem@aalto.fi, puhelin: 050 520 2471

Hanna-Mari Peltomäki, asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö, hanna-mari.peltomaki@jaes.fi, puhelin: 044 513 1069
 

Lue lisää biomateriaali-innovaatioista – ja katso puuglitterin kiehtova tarina!

Hämähäkkisilkin ja nanoselluloosan yhdistelmästä syntyi muovin haastaja

Aalto-yliopisto ja VTT ovat kehittäneet ainutlaatuisen materiaalin, joka on samalla luja, jäykkä ja sitkeä.

Lue lisää
Hämähäkkisilkki

Entä jos maailman karja popsisi suomalaista puuta?

Uusi valmistusmenetelmä avaa mikrokiteiselle selluloosalle aivan uudet markkinat. Se voi terästää rehua, keventää pullaa ja jopa ehkäistä tuotantoeläinten sairauksia.

Lue lisää
Stack of wood. Photographer: Eeva Suorlahti.

Uusi, kasvipohjainen liima kestää jopa 90 kilogramman painon

Tutkijat kehittivät myrkyttömän liiman vedestä ja nanokiteisestä selluloosasta. Nanoselluloosaa voidaan valmistaa esimerkiksi puusta, maatalousjätteestä tai kierrätyspaperista.

Lue lisää
ecoglue

Puuglitterin hohde syntyy valoa heijastavista nanorakenteista, täysin ilman väripigmenttejä - samaan tapaan kuin luonnon kirkkaimmat värit riikinkukon sulissa tai perhosen siivissä

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.