鶹ý

Uutiset

IHME-kouluprojekti tarjoaa taidekasvatusta koululaisille

Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat vetävät IHME-koulun työpajoja osana nykytaidetapahtuma IHME-festivaalia.
Kuva: Leena Fredriksson

Vuosittain järjestettävä IHME-festivaali tuo kansainvälisen nykytaiteen julkiseen tilaan – sinnekin missä taidetta ei ole totuttu näkemään. Tänä vuonna 10 vuotta täyttävä festivaali järjestetään 25.–26. toukokuuta Korjaamolla Helsingissä.

Osana festivaalia toteutetaan nyt jo seitsemättä kertaa myös IHME-kouluprojekti, joka on IHMEen ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden kumppanuushanke. Sen tarkoitus on kehittää taidekasvatustoimintaa kouluissa, tuoda esiin lasten ja nuorten ajatuksia taiteen keinoin sekä tehdä näkyväksi nykytaiteen ja taidekasvatuksen rajapintoja. ۳ٱ𾱲ٲökouluja on jo lähemmäs parikymmentä.

”۳ٱ𾱲ٲö on tarjonnut festivaalille keinon ulottaa ohjelmistoa koulujen suuntaan ja meille luontevan tilaisuuden kokeilla ja tutkia nykytaiteen toimintatapojen pedagogisia mahdollisuuksia erilaisissa kouluympäristöissä”,  kertoo hanketta koordinoiva Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen lehtori Marja Rastas.

Vuonna 2018 IHME-kouluprojekti toteutetaan kolmella paikkakunnalla: Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Helsingissä, joissa yläkouluikäisille tarjotaan animaatiotyöpajoja paikallisissa kulttuuritiloissa. Pajojen suunnittelusta ja opetuksesta vastaavat opiskelijat Leena Fredriksson, Noomi Ljungdell, Mikko Myöhänen, Riina Näsi ja Nanna Saarhelo lehtori Marja Rastaan ohjauksessa.

Vuosittainen IHME-teos on tänä vuonna ruotsalaistaiteilija Henrik Håkanssonin elokuva THE BEETLE, joka antaa äänen uhanalaiselle, ainoastaan Vantaalla esiintyvälle kovakuoriaislaji halavasepikälle. Muu festivaaliohjelma tarjoaa uusia näkökulmia teoksen käsittelemään ajankohtaiseen aiheeseen: ihmisen ja ympäristön yhä polttavammaksi käyvään suhteeseen.

Festivaaliohjelmaan kuuluu myös Ympäristöahdistus ja taidekasvatus -työpaja, joka järjestetään 25. toukokuuta ja sitä vetävät Aalto-yliopiston taiteen laitoksen tohtoriopiskelija Henrika Ylirisku ja ympäristötutkija Panu Pihkala.

Lue lisää:


 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.