鶹ý

Uutiset

HR Excellence in Research -tunnustukselle jatkoa

Aalto-yliopisto on läpäissyt jälleen Euroopan komission myöntämään tunnustukseen liittyvän auditoinnin.
A man and a woman standing beside a laptop talking

Aalto-yliopiston henkilöstökäytännöt täyttävät edelleen EU:n laatumääräykset, sillä yliopisto on läpäissyt jälleen Euroopan komission HR Excellence in Research -tunnustukseen liittyvän auditoinnin. Aalto-yliopisto sai komission myöntämän tunnustuksen vuonna 2012 ensimmäisenä suomalaisena yliopistona. 

HR Excellence in Research on julkinen tunnustus yliopistoille ja tutkimuslaitoksille, jotka ovat mukauttaneet henkilöstöpolitiikkansa ja -käytännöt Euroopan komission laatuperiaatteiden mukaisiksi. Tunnustus osoittaa, että Aalto-yliopisto on sitoutunut rakentamaan tutkijoille turvallisen ja innostavan työympäristön sekä noudattamaan oikeudenmukaisia ja läpinäkyviä tutkijoiden rekrytointi- ja arviointimenettelyjä.

Auditoinnissa tarkastellaan yliopiston HR-käytänteitä seuraavissa kategorioissa. 

  • Eettiset ja ammatilliset näkökohdat
  • Rekrytointi- ja arviointikäytännöt
  • ղöԳٱDZDzܳٱ
  • Henkilöstökoulutus ja kehittymisen tuki

Tällä kertaa vuorossa oli henkilöstökäytäntöjen itsearviointi.Kaikki osa-alueet arvioitiin erittäin toimiksi kiittävin maininnoin. Arviointiraportin mukaan Aalto-yliopisto on onnistunut luomaan tutkijoille houkuttelevan, innostavan ja palkitsevan työympäristön, ja pyrkii myös jatkuvasti kehittämään käytäntöjään. ”Aalto-yliopisto ansaitsee onnittelut ja tunnustuksen tekemästään työstä. Voimme vain neuvoa heitä jatkamaan samaan ansiokkaaseen malliin”.

Seuraavan kerran komissio arvioi henkilöstökäytäntöjä vuonna 2026, jolloin arvioijat tulevat vierailemaan Aaltoon.

Aalto University, Learning@Aalto Assessment for Lifelong Learning, photo Jere Savolainen

Human Resources Excellence - Parhaita henkilöstökäytäntöjä

Aalto-yliopisto on saanut vuonna 2012 Euroopan Komission myöntämän HR Excellence in Research -tunnustuksen ensimmäisenä Suomen yliopistoista. Tällä sivulla on tietoa Aallon HRS4R-prosessista sekä uusimmasta HRS4R-strategiasta ja toimintasuunnitelmasta.

Töihin Aaltoon
People biking in front of Väre and ABloc

Henkilöstöpalveluiden (HR) yhteystiedot

Löydät oman yksikkösi henkilöstöpalveluiden yhteyshenkilön tämän sivun kautta.

Palvelut
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa
Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.