Heli Salomaan pelisuunnittelun puvustuksen uraauurtavalle lopputyölle kolme tunnustusta
Salomaalle myönnettiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun publiikissa keskiviikkona 13. kesäkuuta dekaanin palkinto sekä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön rahaston Metex-palkinto parhaasta opinnäytetyöstä. Lisäksi Salomaan lopputyö "Video Games and Costume Art - Digitalizing Analogue Methods of Costume Design" on valittu yhdeksi Aalto-yliopiston parhaista maisteritason opinnäytteistä tänä vuonna. 12 ansioitunutta lopputyötä on esillä Game Changers -näyttelyssä Otakaari 1X:n Beta Space galleriassa 15.6. saakka.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtosen mukaan Salomaan opinnäyte on sekä pukusuunnittelun että peliteollisuuden näkökulmasta digitaalisen hahmosuunnittelun pioneerityö. “Työ tuo näkyväksi, miten pukusuunnittelu rikastuttaa pelin tarinankerronnallista arvoa, ja osoittaa pukusuunnittelun ammattilaisten tarpeen peliteollisuudessa. Salomaan opinnäyte avaa uusia näkökulmia myös perinteiseen pukusuunnitteluun vapauttamalla henkilöhahmojen suunnittelun vartalon sekä fysiikan lakien tuottamista rajoitteista.”
Salomaan havainnot ovat syntyneet hänen omista kokemuksistaan Remedy Entertainment -peliyhtiön hahmojen suunnittelutiimissä. Salomaa tutki pukusuunnittelun ja hahmosuunnittelun prosesseja 3D-grafiikkaa hyödyntävissä AAA-peleissä, joissa käytetään fotorealistisia ihmishahmoja tai tyyliteltyä realismia. Tutkimuksen tuloksena hän kehitti uuden pukusuunnittelun tuotantolinjan (Costume Production Pipeline) peliteollisuuden käyttöön.
Metex-rahaston palkintolautakunnan puheenjohtaja Jussi Neuvon mukaan poikkitieteellinen raati päätyi palkitsemaan Salomaan lopputyön, sillä peliteollisuus on Suomessa kasvanut alaksi, jonka työllistävä vaikutus on koko ajan suurempi. “Pelaaminen on merkittävää ajanvietettä ja siksi pelien visuaalinen ja virtuaalinen ympäristö on sosiologisesti kiinnostavaa. Pelihahmojen ulkoisella designilla ja pukeutumisella voidaan kertoa tarinoita. Työ osoittaa, miten perinteinen vaatesuunnittelu voi laajentua digitaaliseen ympäristöön, ja samalla syntyy täysin uudenlaisia työtehtäviä”, Neuvo kuvailee palkitsemisperusteita.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön rahasto jakaa vuosittain 5 000 euron arvoisen Metex-palkinnon huipputason opinnäytetyöstä, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai aiheeltaan edistää suoraan tai epäsuorasti muotoilun ja taiteen merkittävyyttä sekä hyödyntämistä teknologiayrityksissä.
“Työ on relevantti peliteollisuuden hahmojen suunnittelijoille ja johtotehtävissä oleville. Myös vaatesuunnittelun opiskelijoiden olisi tärkeätä tutustua tähän työhön”, Neuvo kiteyttää.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi
Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin
Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.