鶹ý

Uutiset

Hanna Sievinen nimitettiin Aalto-yliopiston hallitukseen

Karel Luyben jatkaa hallituksessa uudelle kolmivuotiskaudelle.
Hanna Sievinen

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on valinnut kauppatieteiden tohtori Hanna Sievisen yliopiston hallituksen uudeksi jäseneksi ja professori Karel Luybenin uudelle kaudelle 1.1.2024 alkaen. Hallituksen jäsenten kausi on kolmevuotinen.

Uusi jäsen Hanna Sievinen tuo Aalto-yliopiston hallitukseen laajaa käytännön kokemusta hallitustyöstä, elinkeinoelämästä ja sijoitusvarallisuuden hallinnoinnista. Hanna Sievinen toimii tällä hetkellä hallitusammattilaisena useissa yrityksissä ja on muun muassa puheenjohtaja Futurice Oy:n hallituksessa ja varapuheenjohtaja Taaleri Oyj:ssä. Hän työskenteli vuosina 2000–2014 Nokia Oyj:ssä johtavissa tehtävissä useassa eri maassa. Hän toimii myös itsenäisenä yritysneuvonantajana sekä useissa luottamustehtävissä. 

Hanna Sievinen on suorittanut kauppatieteiden tohtorin tutkinnon LUT-yliopistossa ja maisterin tutkinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa sekä Rennesin kauppakorkeakoulussa Ranskassa.

Akateemisten asiain komitea valitsi erovuorossa olleen Karel Luybenin uudelle 1.1.2024 alkavalle kaudelle yliopiston hallitukseen. Luyben on toiminut hallituksen jäsenenä vuoden 2018 alusta alkaen.

Toinen erovuorossa ollut hallituksen jäsen Sari Baldauf jättää omasta pyynnöstään Aalto-yliopiston hallituksen kahden kolmevuotiskauden jälkeen.

”Sari Baldauf on tehnyt valtavan arvokasta työtä Aalto-yliopiston hyväksi. Hän on tuonut hallitukseen vahvaa osaamista hallitustyöskentelystä, sidosryhmäyhteistyöstä sekä elinkeinoelämän ja tiedeyhteisön yhteistyön kehittämisestä.  Sarin pitkä kokemus kansainvälisestä yritystoiminnasta ja hänen strateginen osaamisensa on ollut merkittävä voimavara yliopiston hallituksessa. Kiitämme häntä lämpimästi”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen.

1.1.2024 lukien Aalto-yliopiston hallituksen muodostavat Mariana Amatullo, Ilkka KivimäkiMikko KosonenKarel LuybenAndreas Mortensen, Marita Niemelä ja Hanna Sievinen.

äپdz:
Kristiina Mäkelä, provosti, akateemisten asiain komitean puheenjohtaja
puh. 040 559 3454, provost@aalto.fi

Lue lisää

Oppimiskeskus alakerta

Hallitus

Aalto-yliopiston hallitus päättää säätiön strategiasta, toimintaa ja taloutta koskevista asioista sekä muista laajakantoisista suunnitelmista.

Aalto-yliopisto
AAK_Aalto University_Photo Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea

Akateemisten asiain komitea (AAK) on yliopiston yhteinen monijäseninen hallintoelin, jonka tehtävänä on edistää tutkimuksen, opetuksen sekä taiteellisen toiminnan korkeaa laatua.

ٴ-ä쾱Ჹ
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iina Vaajamo
Nimitykset Julkaistu:

Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.