Finnfoto-palkinto 2020 Maria Rehbinderille
Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry:n myöntämän valokuva-alan Finnfoto -palkinnon 2020 saaja on Aalto-yliopistossa työskentelevä Taideyliopistojen tekijänoikeusasiamies Maria Rehbinder, joka on tehnyt kolmen vuosikymmenen ajan työtä valokuvan tekijänoikeuden parissa tekijänoikeusjärjestöissä, valokuvan tekijänoikeusoppaiden kirjoittajana ja valokuva-alan opiskelijoiden kouluttajana.
Tekijänoikeusasiamies Maria Rehbinder kiinnostui visuaalisen alan tekijänoikeudesta opiskeluaikana Helsingin yliopistossa, jossa hän opiskeli juridiikan lisäksi taidehistoriaa.
Valmistuttuaan juristiksi Maria Rehbinder työskenteli tekijänoikeusjärjestö Kuvaston toiminnanjohtajana vuosina 1994-2009. Kuvasto ja Finnfoto tekivät yhteistyötä mm. tekijänoikeusjärjestö Kopiostossa, jossa Rehbinder toimi valokopiointijaostossa sekä hallituksen jäsenenä. Vuonna 2019 Finnfoton ja Journalistiliiton julkaisema on Rehbinderin kirjoittama, yhteistyössä lakimies Mari Pesolan kanssa.
Vuodesta 2010 lähtien Maria Rehbinder on toiminut Aalto-yliopistossa lakimiehenä ja Taideyliopistojen tekijänoikeusasiamiehenä. Hän luennoi Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja henkilökunnalle tekijänoikeudesta ja antaa tekijänoikeudellista neuvontaa.
"Tekijänoikeuslain mukaisten oikeuksien hallinta sopimuksilla on tärkeä työkalu luovan työn tekijälle sekä toimeentulon että toimintavapauden turvaajana. Digitaalisuuden myötä esimerkiksi valokuvaajien ansaintalogiikka on muuttunut", sanoo Maria Rehbinder.
Data- ja henkilötietojuridiikka ja työllistävät tällä hetkellä Rehbinderiä eniten. Henkilön kuva valokuvassa on myös henkilötieto ja valokuvaajan tulee huomioida henkilötietolainsäädäntö tekijänoikeuden lisäksi. Valokuvaa henkilötietona koskeva osio on otettu uuteen tekijänoikeusoppaaseen.
Maria Rehbinder on 23. Finnfoto-palkinnon saaja. Aikaisemmat palkitut ovat Matti J. Kaleva, Mikko Pekari, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Salme Simanainen, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Rashid Nasretdin, Leena Saraste, Jukka Kukkonen, Sakari Nenye, Lassi Rautiainen, Pekka Punkari, Boris Fagerström, Juha Suonpää, Kari Kuukka, Benjamin Pöntinen, Laura Luostarinen, Merja Salo, Caj Bremer, Sakari A. Mäkelä, Kaija Keskinen ja Asko Vivolin.
Lue lisää uutisia
Kristiina Kruus on kutsuttu Kemistikillan kunniajäseneksi
Kemistikilta on vuosikokouksessaan kutsunut Kemian tekniikan korkeakoulun dekaanin Kristiina Kruusin kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys on elinikäinen, ja jäsenyys voidaan myöntää henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Näytös/Näyttely26 – muodin ja tekstiilin juhla valloitti Helsingin Lasipalatsin
Lasipalatsin aukio Helsingin ydinkeskustassa toimi Aalto-yliopiston vuosittaisen muotinäytöksen päänäyttämönä torstaina 28. toukokuuta.
Vuono-elokuvalle Kultainen palmu Cannesissa – mukana joukko suomalaistekijöitä
Elokuvan yhteistuottajana on elokuvayhtiö Aamun Jussi Rantamäki, ja elokuvalla on myös suomalainen puku- ja äänisuunnittelija.