鶹ý

Uutiset

Etäjohtaminen lisää esimiesten työtaakkaa

Virtuaalinen tavoitettavuus ei korvaa läsnäoloa.
etajohtaminen_web_fi.jpg

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä Johanna Saarinen tutki organisaatiot ja johtaminen -aineen väitöskirjassaan etäjohtamista ja virtuaalijohtamista.

”Etäjohtaminen ja virtuaalijohtaminen kasvattavat esimiesten paineita ja työtaakkaa monikansallisissa yrityksissä. Esimiesten työ on selkeästi vaikeampaa globaaleissa yrityksissä, joissa tiimien jäsenet työskentelevät ympäri maailmaa eri aikavyöhykkeillä ja erilaisissa kulttuureissa kuin tiimeissä, joiden jäsenet työskentelevät pääasiallisesti fyysisesti lähekkäin”, Saarinen sanoo.

Väitöstutkimuksen mukaan hienoinkaan kommunikaatioteknologia ei korvaa kasvokkain kohtaamista. Myös käytävillä ja kahvinkeittimen luona tapahtuu paljon tärkeää viestintää. Konkreettisia työtehtäviin liittyviä asioita on hyvä johtaa etänä, mutta esimerkiksi monet työyhteisöön liittyvät asiat hoituvat paremmin kasvokkain kommunikoitaessa. Läsnäolon koettiin rakentavan luottamusta esimiehen ja alaisen välillä. Myös energian siirtäminen ja työntekijöiden motivoiminen koettiin etätiimeissä vaikeaksi. Saarinen haastatteli tutkimukseensa 36 esimiestä.

”Väitöstutkimuksessani kävi ilmi myös, että vaikka nuoret sukupolvet, diginatiivit, ovat taitavia kommunikaatioteknologian käyttäjiä, tarvitsevat he kuitenkin paljon henkilökohtaista tukea, palautetta ja läsnäoloa. Tutkimukseni vahvisti myös, että virtuaalikokouksissa tekniikka pettää usein ja yhteys on katkonainen, mikä hankaloittaa työntekoa”, Saarinen kertoo.

Esimiehet potevat jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta

Väitöstutkimuksen mukaan esimiehet painivat kovien ja usein yli-inhimillisten odotusten keskellä. Erityisesti keskijohdolle tulee odotuksia ylhäältä ja alhaalta, tulostavoitteet ovat kovia ja samalla odotetaan korkeaa johtamisen tasoa. Työntekijät vaativat esimiehiltä läsnäoloa, sparraamista ja kuuntelua. Myös esimiehet itse odottavat itseltään paljon. Tutkimukseen osallistuneet esimiehet kokivatkin, että he eivät kykene niin hyvään esimiestyöhön kuin haluaisivat ja kuin mitä heiltä odotetaan.

”Esimiehet ovat kuitenkin todellisia arjen selviytyjiä, jotka tekevät pitkää päivää jatkuvan kiireen ja paineen alla. Tehokkaalla ajanhallinnalla ja aikataulutuksella sekä omien parhaiden käytäntöjen luomisella he kuitenkin selviävät sekä vaativasta työstä että työn ja perheen yhdistämisestä”, Johanna Saarinen sanoo.

äöپܳܲ

Johanna Saarisen organisaatiot ja johtamisen aineen väitöskirja “Managing global virtual teams" tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 7.10.2016. äöپܳܲ alkaa 7.10. klo 12.00 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennuksen juhlasalissa (1. krs) (Runeberginkatu 14–16, Helsinki). Vastaväittäjänä toimii professori Peter Zettinig ja kustoksena professori Janne Tienari.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.