Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Esineiden internet optimoi rakennusten energiankulutusta

Yritykset mukana REINO-hankkeessa kehittämässä älykästä energiakulutusta asuin- ja toimistorakennuksiin.
Aalto University School of Engineering

Rakennussektori kuluttaa noin 40 % maailman energiasta. Jo 10 %:n energiansäästö Euroopan tasolla tarkoittaisi 27 miljardin euron vuotuista kustannussäästöä ja siten suuria markkinoita kulutuksen ohjaukselle. Myös uusiutuvan sähköntuotannon lisäys kasvattaa tarvetta energiajärjestelmien joustavuudelle. Aalto-yliopiston REINO-hankkeessa kehitetään älykästä joustoa asuin- ja toimistorakennusten energiankulutuksen ohjaukseen yhdessä suomalaisten yritysten kanssa.

Hankkeessa kehitetään algoritmeja, joiden avulla energiakulutuksen ohjaus voidaan toteuttaa joustavasti. Samalla käyttäjät saavat kustannussäästöjä hyväksyessään olosuhteiden hetkellisen  heikkenemisen esimerkiksi lämmityksessä, jäähdytyksessä ja ilmastoinnissa.

Tavoitteena on kehittää ohjauslaitteita ja -ohjelmistoja, ja vertailla niiden toimintaa ja tuottamia kustannussäästöjä todellisissa kohteissa. Samalla tuetaan yritysten pääsyä alan kansainvälisille markkinoille.

Kaksivuotisessa REINO-hankkeessa (Rakennusten käyttäjät huomoiva esineiden internet (IoT) osana kestäviä energiajärjestelmiä) ovat mukana Energiateollisuus ry, Fidelix, Fourdeg, Granlund, Residentia, Solixi, SRV ja Aalto-yliopistokiinteistöt. Hankkeen päärahoittaja on Tekes ja rahoitus on osa Tekesin Challenge Finland-instrumenttia. Hanke yhdistää Aalto-yliopiston energia-alan ja teollisen internetin tutkimuksen.

Yhteystiedot:

Sanna Syri, professori, energiatekniikka ja energiatalous
puh. 050 599 3022
sanna.syri@aalto.fi

Risto Kosonen, professori, LVI-tekniikka
puh. 040 502 7484
risto.kosonen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.