鶹ý

Uutiset

Elokuvatutkimus osoitti: Multitasking kuormittaa aivoja

Aivot toimivat tehokkaimmin, kun ne saavat keskittyä pidempään yhteen tehtävään kerrallaan.

Indiana Jones –elokuvapätkän vaikutus aivojen eri osa-alueisiin. Kuva: Juha Lahnakoski.

Aikaisempien tutkimusten mukaan multitasking eli useiden tehtävien suorittaminen rinnakkain laskee tuottavuutta jopa 40 prosenttia. Nyt ryhmä aivokuvantamiseen erikoistuneita tutkijoita on selvittänyt ilmiön syitä ja havainnut, että tehtävien liian tiheä vaihtaminen häiritsee aivojen toimintaa. Tämä voi selittää, miksi lopputulos on heikompi kuin yhteen tehtävään kerrallaan keskittyessä.

”Mittasimme tutkimuksessa toiminnallisella magneettikuvauksella koehenkilöiden aivojen eri alueita samalla, kun he katsoivat pilkottuja, lyhyitä pätkiä Star Wars-, Indiana Jones- ja James Bond -elokuvista”, kuvailee Aalto-yliopiston professori Iiro Jääskeläinen.

Taaempi ohimolohko, selänpuoleinen sisempi etuotsalohko, pikkuaivot sekä ylempi etukiila ovat merkittävimmät aivojen alueet, joissa yksittäiset tapahtumat yhdistetään tapahtumasarjoiksi. Näiden aivoalueiden ansiosta pilkotuista palasista voidaan muodostaa kokonaisuuksia. Tutkimuksessa koehenkilöiden aivoalueet toimivat jouhevammin, kun elokuvia katsottiin 6,5 minuutin pätkissä. Noin 50 sekunnin pätkiin pilkottaessa elokuvien jatkuvuus pirstoutui. Tutkimuksen mukaan aivot toimivatkin tehokkaimmin, kun ne saavat tehdä yhden tehtävän kerrallaan.

Riittämättömyyttä ja kuormitusta

Jääskeläinen suosittelee, että joka päivässä olisi joku tehtävä, jonka saisi valmiiksi sen sijaan, että vie kymmeniä tehtäviä samanaikaisesti vähän eteenpäin.

”Multitaskingin kuoppaan on helppo pudota. Tällöin tuntuu, että mikään tehtävistä ei varsinaisesti etene, mikä taas aiheuttaa riittämättömyyden tunteen. Keskittyminen kapenee ja aiheutuu stressiä. Pitkittynyt stressi puolestaan heikentää ajattelukykyä ja muistia”, kuvailee Jääskeläinen.

Koehenkilöiden aivot toimivat jouhevammin kun elokuvia katsottiin pidemmissä pätkissä. Kuva: Juha Lahnakoski

Myös sosiaalinen media aiheuttaa neurotutkijan näkökulmasta oman haasteensa.

”Oikeastaan koko sosiaalinen media on yhtä monisuorittamista, jossa kulkee monta rinnakkaista juonta ja asiaa rinnakkain. Siellä saattaa päätyä lukemaan uutisia tai pelaamaan kaverin suosittamaa peliä. Aivojen näkökulmasta sosiaalinen media vain lisää kuormitusta.”

Tutkimukseen osallistuivat Jääskeläisen lisäksi Juha Lahnakoski Max Planck –instituutista, Mikko Sams Aalto-yliopistolta ja Lauri Nummenmaa Turun yliopistolta.

äپٴDz:

Iiro Jääskeläinen
Aalto-yliopisto
iiro.jaaskelainen@aalto.fi
puh.  050 560 9503

(onlinelibrary.wiley.com)

Video (tarkoitettu vain tutkimusryhmän sivuille):

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.