Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Ehdota laadukkaan opetuksen palkinnon saajaa

Viime vuonna palkinnon sai professori Matti Lehtonen motivoivasta ja innostavasta opetuksesta ja opetuksen kehittämisestä.
Award for Quality Teaching

Sähkötekniikan korkeakoulun tavoitteena on tukea opiskelijoiden oppimista mahdollisimman hyvin. Oletko sinä kohdannut jonkun, joka on tukenut, innostanut tai motivoinut sinua tai jotain toista oppimaan tai opiskelemaan erityisen ansiokkaasti? Paljasta hänet! Mitä hän teki?

Etsimme nyt henkilöä tai ryhmää, opettajaa, ohjaajaa, assistenttia, akateemista tuutoria, hallinnon ihmistä, ketä vain. Tittelillä ei ole väliä, mutta teoilla on. Haluamme tunnistaa ja tunnustaa hyviä tekoja ja palkita tekijöitä.

Henkilön tai ryhmän voi ilmoittaa 31.5.2024 mennessä sähköisellä lomakkeella:

Ehdotuksen voi tehdä kuka tahansa Aalto ELECn yhteisöön kuuluva henkilökunnan tai opiskelijoiden edustaja. Ehdotuksen takana voi olla useita henkilöitä, joiden nimet kirjataan ehdotukseen. Aalto ELECn Opetuksen laatutoimikunta (OpLaa) ei paljasta ehdotuksen tekijöitä.

OpLaa käsittelee ehdotukset, arvioi erityisesti perustelut ja valitsee palkittavan tai palkittavat.

Tunnustukset jaetaan syksyllä 2024 dekaanin kahveilla.

Lue vuoden 2018 Sytyttäjä-palkinnon saajan Glenn Rossin mietteitä >>

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.