DI Juhana Hietarannasta vuoden 2015 liikennetekniikan opiskelija
Liikennetekniikan oppituoli palkitsee vuosittain liikenne- ja tietekniikkaa pääaineenaan opiskelleiden, edellisenä vuonna valmistuneiden diplomi-insinöörien joukosta vuoden opiskelijan.
Hietarannan Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa lokakuussa 2015 tarkastetun diplomityön aiheena oli "Metron turvallisuusjohtamisjärjestelmän kehittäminen". Diplomityössä selvitettiin uuden kaupunkiraideliikennelain vaatimuksia metron turvallisuusjohtamisjärjestelmälle ja arvioitiin, kuinka hyvin ne toiminnassa täyttyvät. Työssä kartoitettiin myös turvallisuuskulttuuria HKL-Metroliikenteessä ja annettiin ehdotuksia metron turvallisuusjohtamisen kehittämiseksi. Työn ohjaajana toimi DI Matias Heselius. Työ on luettavissa osoitteessa: .
Liikennetekniikan professori Tapio Luttinen ojensi Hietarannalle kiertopalkinnon, jonka Ramboll Finland Oy lahjoitti Teknilliselle korkeakoululle Liikennelaboratorion täyttäessä 40 vuotta vuonna 2006. Luttinen korosti kiitospuheessaan Hietarannan laaja-alaisia ja hyvin suoritettuja opintoja, joiden avulla hän on tehnyt vankkaan teoreettiseen viitekehykseen perustuvan ajankohtaisen, monipuolisen ja hyödyllisen diplomityön. Jarkko Niittymäki ja Pekka Väinölä Ramboll Finland Oy:stä luovuttivat Hietarannalle palkintoon kuuluvan stipendin.
Juhana Hietaranta työskentelee nyt HKL-Metroliikenteessä, jossa hän pääsee toteuttamaan diplomityössä tekemiään ehdotuksia. Näin hän voi itse varmistaa, ettei työtä ole kirjotettu vain hyllyyn pölyttymään.
Lue lisää uutisia
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta
Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026
Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista
Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.